Konsta oli päättänyt alkaa nahkasuutariksi. Miehellä ei vielä mittaa ollut enempää kuin kahdella juuttisäkillä, mutta tahto työntekoon oli vahvempi kuin manillaköysi. Oli nähnyt moniaita kertoja oikean nahkasuutarin isälleen puolipohjalapikkaita tekemässä tai äidilleen varsisaappaita leikkaamassa. Viehtyi poika toimeen niin paljon, että antoi kaikki isältään myllyapulaisen palkkioina saamansa markat ja kopeekan kolikot kyläsuutarille puunaulalaatikosta ja palasta pohjanahkaa. Vaan ei kitsastellut vanha suutari pojan ostoksista, vaan laittoi hänelle pärevakan pohjalle nahkaisen palan jos toisenkin, mitä ei enää itse niin tarvinnut, nyrkin kokoisen kerän pikilankaa, kiiltävänuppiseksi kuluneen käyräpiikkinaskalin, pussinpohjallisen takseja, nahkapaskan ja terävän, ohutteräisen veitsen. Kilauttipa vasarallaan rautalestiä ja ojensi sen Konstalle.
- Varpailles elä puota. Ja kaho, ettei nagla nahkua pistä, kun kenkunat jalgahais laitat. Ka lestii vaste aina... Mie häntä tarvize...
Kantoi Konsta aarteensa kotiin ja pysähtyipä matkalla monta kertaa ostoksiaan ihailemaan. Rautalesti oli niistä kallein aarre. Se oli ruosteinen ja ruskean nihkeä, kun oli käyttämättömänä lojunut suutarin verstaan vetoisassa nurkassa. Mutta yhtä kaikki kallisarvoinen se pojalle oli. Lestin teräosa oheni kärkeä kohti ja kaartui kauniisti kuin valmiin kengän pohja. Lestiraudan hahlot olivat kuluneet vuosikymmenten käytössä eikä lesti enää pysynyt toivotussa asennossa raudan kulmatapeissa. Mutta kuin ei kulta menettänyt hintaansa muotonsa takia, ei vähentänyt ajan patina ja käytön jälki lestin arvoa nuoren nahkasuutarin ensimmäisten kalujen joukossa. Eikä malttanut poika olla istahtamatta jokirannan istumakiville kokeilemaan pärevakan sisuskaluja. Väänsi Konsta naskalilla reikää pohjanahkaan kuin oli nähnyt suutarin vääntävän, varoi katkaisemasta mustan kiiltävää terää. Väänsi toisen ja kolmannen kerran, ja kun kirkkaat hikipisarat alkoivat valua otsalla, oli kokonainen pohjanahka reunustettu naskalinrei'illä. Asetteli poika niska kyyryssä istuen nahkapalasen kannon päälle ja naputteli pienellä kivellä puunaulan jokaiseen reikään ja puolipohjan kiinni kantoon. Siinä oli Konsta Kaurinpoika Hartikaisen ensimmäinen puolipohja lujasti puunauloilla kiinni isä-Kaurin koskenpartaan kaadetun kuusen kannon nokassa. Eikä malttanut nuori nahkasuutari ensimmäistä pohjaansa aivan heti kannosta irrottaakaan, vaan halusi näyttää sen kaikille ohikulkijoille. Irvistelivät myllymiehet, jotta kelpasi olla höyrymyllärinä Hartikanvaarassa. Kannotkin siinä rannassa parhaalla nahalla puolipohjattiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti