Lökki-Ontrei ja Vasili

Neljä vuotta höyrymyllyn valmistumisen jälkeen aloitti Kauri uuden talonsa rakentamisen.
Eipä ollut Karjalan metsässä niin pitkää honkaa, että se olisi Kauri Hartikaisen talon seinäksi yksin riittänyt. Veistivät taitavat miehet hirsiin salvoksia puolelleen niin paljon, että kuudet hullaat laskettiin kylänpuolelle näkyneen. Kolmeen kerrokseen nousi talo. Ensimmäisen kerroksen pohjoispäähän rakennettiin myllyn konttori ja eteläpäähän myllyllä vierailleiden herrojen ja rahamiesten vieraskamarit. Toiseen kerrokseen sisustettiin huoneet Jekaterinalle ja Kaurille sekä Konstalle ja nuorimmalle pojalle, Sassalle. Kun kerran puuta ja väkeä ja rahaakin oli, rakennettiin sellainen talo, että oli mieleinen ja väelle tilava. Kolmanteen kerrokseen ei koskaan noustu työtä tekemään, vaan oli lepoa varten pyhitetty talon ylimmät huoneet.
Vähän erilleen päärakennuksesta nousi vielä saman vuoden aikana renkitupa, jossa käypäläiset työmiehet asustivat kuka lyhyemmän, kuka pidemmän ajan. Vaikka istui Kauri kurkihirrellä kiireisiä ja pitkiä päiviä, jauhoi mylly lisää rahaa kirstun pohjalle. Ei tarvinnut pelätä pohjan yhdestä talosta paljastuvan.

Alkoivat talon valmistumisen aikoihin myllyrannassa kuljeksia Tanjosen vääräleukaveljekset Lökki-Ontrei ja Vasili. Eivät olleet nuo liialla ahkeruudella pilattuja miehiä, mutta sitäkin enemmän kävi heillä turpa. Olivat jo monien vuosien ajan katsoneet Kaurin työntekoa, ja mitä enemmän vaurastui mylläri rannassaan, sitä löyhemmin kävivät veljesten suut. Kulkivat talosta taloon ja puhuivat, mitä olivat muka muualla kuulleet ja mitä eivät olleet missään korviinsa saaneet, keksivät itse karvareuhojensa alla ja jo tovin kuluttua keksimänsä itsekin uskoivat. Toki taloissa nuo miehet olivat tavoiltaan tutuiksi tulleet ja torpissakin tiedettiin juttujensa perä. Mutta ihmisen mieli on niin ottavainen, että aikansa samoja asioita kuunneltuaan alkaa niihin helposti itsekin uskoa. Tulee pian kissasta ilves ja koirasta susi, tulee purosta virta ja hapettomasta lampipahasesta mitä kalaisin järvi. Semmoinen on ihmisen mieli. Miten helppo onkaan ystävä ystävää vastaan kääntää ja miten helppoa on pieni kauna ja mitätön tora vihaksi ihmisten välille vääntää. Kun puhuu ja itsekin uskoo, ei totuutta enää voi valheesta erottaa kukaan. Niin kulkivat Tanjoset Hartikanvaaran hiekkatietä ja käännyttivät väkeä vähitellen Kauria vastaan.
Oli kuitenkin kylässä miehiä ja naisia, jotka eivät tuohon joutavan puhumiseen uskoneet eivätkä enää Lökki-Ontreita ja Vasilia pirttiinsä päästäneet. Kun näkivät miesten lähestyvän pihaansa, pistivät he oven visusti säppiin tai usuttivatpa jotkut vihaisen rakkinsa miesten kulkua kiusaamaan.

Kauri tiesi veljesten vinkeet ja oli nähnyt kateuden ilkeän pilkkeen kiiltävän näiden silmäterissä, kun olivat tiellä ohi mennen puhutelleet ja kuulumisia kyselleet. Vaan eipä arvannut Kauri kuitenkaan miehiä niin kelvottomiksi kuin sitten eteen sattui. Ei uskonut, että käsipäivää tervehtinyt saattoi niin katalaksi heittäytyä muutamasta kiiltävästä kolikosta tai kahisevasta setelistä. Mutta ihminen on ihmiselle pahempi sutta, joka elämäänsä ilman suurta päämäärää nälkäisenä jolkottaa ilman järjen häivää ja joka silloin tällöin pihasta lehmän tahi vasikan nälkäänsä tappaa. Ei riitä ihmiselle lihanpala, ei kokonainen teuras. Kaiken se ahneudessaan tahtoo ja sen omakseen ottaa vaikka Jumalan luoman järjen kokonaan hukaten.