Koulussa opetetaan biologiaa, matematiikkaa, puutöitä, ruotsia, englantia, kuvaamataitoa... Hyviä taitoja kaikki. Minä toivoisin kouluun vielä yhtä oppiainetta: kanssaeläminen.
Kanssaelämiseen kuuluisivat aivan kaikki arkipäivän asiat, kun toinen ihminen kohdataan.
- Hyvää huomenta, ystävä. Miten nukuit?
- Voinko auttaa, kun näyttää kovin raskaalta?
- Kävipäs sinulla huono tuuri. Minulla on tässä sattumalta toinen samanlainen. Tarvinnet sitä.
Monenlaiset ovat ne kanssaelämisen taidot, joita ihminen pitkällä matkallaan tarvitsee. Olen joskus käynyt jossakin juhlassa, jossa on paljon naisvieraita. Jokainen (useimmat) heistä on suihkuttanut iholleen ja jotkut jopa vaatteilleen kalliita parfyymejä tai hieman halvempia hajusteita tuoksuakseen hyvälle. Mutta kun nuo kymmenet, sadat yksikseen jopa hyvät tuoksut yhdistyvät ahtaassa tilassa, tulee ilmaan uskomaton hajupallo, joka poksahtaa kuin minun poikasena naapurin rouvan pelakuun edessä täyteen puhaltamani ilmapallo: POKS. Ja terälehdet hajoavat pitkin seiniä ja lattioita ja jäljelle jää vain rujo ranka. Ja noissa samoissa juhlissa on melkein yhtä monta miestä, joilla on kainalossaan yhtä jos toistakin deodoranttia, Menneniä tai Axea. Illalla on pää kipeä ja nenän limakalvot huutavat vaseliinia.
Kun haistan naisen puhtaan ihon, se on maailman kaunein tuoksu. Vasta pesty, raikkaan vaatteen peittämä naisen iho on kuin kesäyön alku, raukea, kasteinen, hiljainen ja suloiseen yöhön painuva.
Naisen tuoksu on kanssaelämisen vuosikurssin pisin oppijakso ja siitä voi joskus joku saada ylioppilaskirjoituksissa jopa laudaturin. Toivottavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti