Sain seurata suurta luonnonnäytelmää kirjaimellisesti aitiopaikalta, oman toimistoni ikkunasta. Nuoret metsourokset levittelivät siipiään, pörhistelivät, tepastelivat, kiihdyttivät juoksuaskeliaan, ojentelivat kaulaansa ja ääntelivät voimakkaasti ja lähettivät viestiä naaraille: minä olen joukon vahvin ja taitavin. Ja mitä tekivät nuo naaraat, kosittavat, haluttavat, sukua jatkamaan pyydetyt, vaaditut. Nuo vain juttelivat keskenään ja vähät välittivät uroiden melskeestä ja villistä meiningistä.
Koulut loppuivat tänään. Nuoret, yläasteikäiset olivat kerääntyneet torille ja pojat kaasuttelivat mopojaan, nostivat keulaa ilmaan ja polttivat etujarrun avulla takakumia, huusivat toisilleen kaikki yhteen ääneen, mutta tytöt vain puhuivat puhelimeen tai laittoivat ystävättärelleen tekstiviestiä.
Suuri luonnonnäytelmä päättyi, kun karhu astui torin laitaan. Murr. Uaaa.
- Mahtaakohan tuo mopo olla viritetty?
PS. Karhu melko harvoin, tuskin koskaan kysyy metsolta, onko sen mopo viritetty. Juuri tuo kysymys teki tämänpäiväisestä luonnonnäytelmästä ainutlaatuisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti