Tuskin lienee sattumaa, että etikka ja etiikka ovat kirjoitusasultaan noin lähellä toisiaan. Naama menee väännöksiin ja mutkalle ja pahoihin näköihin molemmilla varsinkin, jos sattuu aihe kohdalleen.
Sodan etiikka? Mitähän se oikein on? Onko se sitä, että ei saa raiskata ihmistä ennen surmaamista tai ettei vihollista saa tähdätä pimeässä valovoimaisella pimeänäkökiikarilla. Tai ettei saa ampua vihollissotilasta kohti räjähtävää kiväärinluotia, kun taas varsin kovasti räjähtävän kranaatin saa tuupata vaikka kokonaisen jalkaväkiryhmän majapaikkaan, joukkuetelttaan tai kuorma-autoon. Etikalta tuommoinen maistuu.
Metsästyksen etiikka? Jonkun eläimen saa pyytää raudalla, mutta jotakin toista taas ei. Rautahan on siitä kätevä pyyntiväline, ettei tule turkkiin reikää, jos eläin vain tassullaan semmoiseen vehkeeseen astelee. Monesti vaan käy niin, että eläin kärsii aika tavalla ennen kuolemaansa raudoissa teutaroidessaan. Mutta kärsiikö siis jokin toinen eläinlaji toista lajia enemmän? Kai niin pitää ajatella, kun kerran pyynti on toiselle luvallista ja toiselle rangaistavaa. Etikalta tuokin kyllä maistuu.
Kalastaminen se vasta rattoisaa tointa on. Ostetaan vene ja virveli ja ajellaan pitkin järvenselkiä ja virvelöidään kalaa koukkuun. Miltähän siitä kalasta oikein tuntuu tarttua suustaan kiinni? Jos on valittava kahdesta vaihtoehdosta
- mukava
- epämukava
valitsen kyllä tuon epämukavan. Ei liene kovin miellyttävää tulla nostetuksi suustaan veneeseen, vaikka nyt olisikin vähän vähemmän hermoja leukaperissä. Kokeilkaapa, jos ette usko. Onneksi kala ei kuitenkaan osaa huutaa. Olisi aikamoinen meteli talvisella jäällä, kun pilkkimiehet vetäisivät tuskissaan huutavia ahvenia jäälle potkimaan (ja lisää huutamaan). Etikkaa on tuokin.
Jotakin pitää ihmisen syödä. Minusta liha on joskus oikein hyvää, ja kala maistuu vallan herkulliselta. Salaatti ryydittää sopivasti molempia ja siihen monesti laitetaan loraus etikkaa. Ihan vaan ruuansulatusta nopeuttamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti