Ranskalainen rakastaa hämärässä sö teem mua non bluu ääni käheänä hellästi, kuumoitellen, ja kädet kulkevat pitkin kaulaa ja hiuksia, ja kynttilän liekki lepattaa vielä avauksesta kostean shampanjapullon korkin vieressä. Kesätuuli leppeästi heiluttaa mekon helmaa, lakeerikengän kanta iskee pehmeästi tahtia asfalttiin. Kuutamo kultaisesti värjää vedenpintaa ja kilpailee tuhansien katulamppujen valosta.
Pitkään nenään englantilainen puhaltaa pehmeät sanat: "I love you - ai laav juu." Pehmeästi kulkevat rakkauden kirjaimet kolmeksi sanaksi ja piirtävät sydämenkuvan, punaisen hertan.
Meri jäätyy ja havupuut seisovat tummina ja uhkaavina saarissa ja mantereilla. Jää paukahtaa halki ja pitkä railo kiemurtelee kuin käärme rannasta ulapalle. Palelee. Pienen mökin peräkamarista kuuluu karhea muistutus:"Jag älskar dig." Puhe on hävittänyt ajan oloon kirjaimista ään ja ärrän ja karheasta kuiskauksesta kuulostaa pehmeä tunnustus:"Jaa elskaa dei."
Kallio halkeaa. Pakkanen kiristyy, ja revontulet ulvovat ja roihuavat punaisina ja sähkönvihreinä. Mies ajaa läpi tuiskun ja myrskytuulen moottorikelkkansa talon pihaan, peittelee kelkan pressulla, puistelee lumet turkistaan ja polkee saappaansa puhtaiksi porraslankkuihin. Ovella mies kuulee kysymyksen: "Toitko sen?" Mies ei paljon puhu, lyö kintaansa yhteen ja läpsäyttää ne vaatehyllylle. "Ne siitä, saatana mitään tienny." "Muistitko edes kysyä?" "No muistin, perkele. Niillä mitään semmoisia elokuvia hyllyssä oo. Pelkkiä sotakuvia vaan. Ja seikkailua. Ja jotain luontoa ja semmoista. Perkele ne mitään rakkaudesta ymmärrä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti