Viime syksynä alkoi naapuritontilla ensin sortua ja sitten nousta. Puut ja pensaat sekä jo harmaantunut lipputanko kaadettiin ja sitten kaivettiin ja kohta valettiin ja pian jo nostettiin seinät pystyyn ja kattoa kasattiin komeuden päälle. Keskelle kaupunkia alkoi kohota Lidl kuin kesäaamun aurinko. Luvattiin, että keväällä aukeaa saksalaisjätin uuden formaatin kauppaliike; ei enää se pelkästään halpa, vaan myös laadukas.
Aamupalaverissa Häggmanilla asiaa käsiteltiin pitkin talvea ja suunnitelmia muokattiin ja vähän muutettiinkin: yhdessä lähdettäisiin koko porukalla perä kanaa marssimaan Lidlin avajaisiin. Jo aiemmin kerroin, kuinka seitsemän komeaa miestä haarapussit olalla marssisivat kohti sinikeltaista kauppa-aurinkoa iloisesti laulaen ja sydän riemua täynnä. Ja sitten tuo jättiläinen iskee ystäväänsä turpaan aivan varoittamatta ja nurkan takaa. Salakavalasti kumahti uutinen kuin sydänkohtauksen moukari don Corleonen rintaan. Minä olen lähdössä lomalle ulkomaille keskiviikkona ja Lidl avataan seuraavana torstaina. Voi tätä kohtalon ivaa ja synkeää salajuonta, voi tuota Brutusta, minkä Caesarilleen teki. Annanko tuota koskaan anteeksi? Voinko koskaan unohtaa tuollaista kampitusta ja korvasta puremista? Ehkä kuitenkin. Rahallahan tästä selviää - pienellä rahalla. Tiidi ti tiidi ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti