Seitsemän lihavaa ja seitsemän laihaa. Tai yhteensä seitsemän lihavaa ja laihaa. Oikeastaan vain yhteensä seitsemän, kun kukaan heistä ei ole lihava tai laiha. Peräkkäin he marssivat halki kevättalvisen kaupungin, samaa tahtia yhdessä: vasen, vasen, vasen, kaks, kolme. Askel on reipas ja päättäväinen, katse ei harhaile katujen varsiin. Mikään ei horjuta noiden seitsemän miehen matkaa. Autot pysähtyvät kunnioittavasti suojateiden eteen, ikkunat ruuvataan kohteliaasti kiinni ja lukitaan sähköisesti, päiväkodin lapsiryhmä pysähtyy ja pienet tytöt ja pojat laskevat kätensä alas ja katsovat tarkasti edessään marssivia miehiä. Vasen, vasen, vasen, kaks, kolme.
Talitiainen laulaa kevättään: titityy, mutta pysähtyy titit... ja hypähtää ylemmälle oksalle.
Kuin Aleksis Kiven seitsemän veljestä, Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero he marssivat kohti Impivaaraa, kohti arjen pakopaikkaa. Jo näkyy kaukana taivaanrannassa keltainen aurinko, jo loistaa kultainen kehrä korkealla kannella. Sitä kohti ovat matkalla he, nuo Häggmannin komeat pojat, kesken aamupalaverinsa itsensä matkaan saattaneet.
Astuvat he yksissä tuumin kultaisen valon alle, menevät sisään suureen tupaan ja keräävät kainalonsa täyteen monenmoista tarpeellista. Ja iloisesti keikkuu veljesten olalla säkki, kun he taas kotiansa kohti kulkevat. Suloisesti kilahtelevat maltaisten oluiden lasikuoret, kun miehet säkkiänsä heilauttavat. Ja tuikea on miesten laulu, joka kajahtaa kuin yhdestä kurkusta: "Lidl on halpa;-)"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti