Seppä Ontrein kädet olivat suuret kuin ojalapio, mutta sormet olivat herkät ja tunnokkaat kuin pelimannilla. Kaurin höyrymyllyn onkapannun ammottava reikä hävisi kuin siinä ei koskaan olisi reikää ollutkaan. Reiän paikalle niittasi seppä pyöreän kilven ja teki sen niin tiiviiksi, ettei pihahdustakaan päässyt niittien välistä ilmaa höyryllä sotkemaan. Lupasi seppä Ontrei opettaa Tanjosen pojille karhuntanssia, kun ne vain kiinni saisi. Mutta kovin kiersivät veljekset myllyn kaukaa ja väistivät tiellä kaikkia, jotka vähänkään myllyn asioilla liikkuivat.
Kauri oli aina uskonut olevansa rehti mies, jonka tekemiset olivat kaikkien puolella eivätkä ketään vastaan. Kun kauppa sujui ja mylly jauhoi, tuli rahaakin kirstuun enemmän kuin sitä tarvitsi käyttää. Tiukan paikan tullen ei tyhjästä kirstusta olisikaan ollut menoreikää paikkaamaan, mutta tuota asiaa eivät Tanjosen pojat koskaan ymmärtäneet. Olivat kuulleet idästä oppinsa saaneitten saarnamiesten sylki suusta lentäen puhuneen, miten ahneet tehtailijat ja patruunat ja tilanomistajat ja kartanonherrat keräsivät ruplat ja markat paksuihin nahkalompsiinsa ja veivät rahojaan kirkonkylien pankkeihin korkoa kasvamaan ja lisääntymään sillä aikaa, kun työväki paikkasi pöksyjään ja kiristi kankaista vyötään nälästä naukuvan vatsansa ympärille.
Hartikanvaarassa ei kukaan kulkenut huonoissa vaatteissa saati nähnyt nälkää. Kauri tarjosi työtä vieraalle aina, kun sitä vain oli tarjota. Mutta ei niin kauniskarvaista koiraa ollut, ettei kirppu sen nahkaa olisi tilaisuuden tullen purrut.
Vinttikaivoa korjatessaan Kauri ajatteli janoista, joka itselleen vain vahinkoa teki sotkemalla raikkaan ja hyvän kaivon. Kun korjasi ja nosti ruoka-aittansa kivijalaltaan pudonnutta nurkkaa, muisti Kauri hevosensa hengiltä pieksäneen miehen. Oli tuo kelvoton ruunallaan vedättänyt liian raskasta kuormaa. Kun oli elikolta voima loppunut, ei ollut mies tälle heiniä tarjonnut, vaan kiukuspäissään sen hengiltä hakannut. Sinne olivat metsään jääneet niin hevonen kuin raskas kuormakin. Tyhjin käsin oli kotiin tarponut kiukussaan oikeutta jakanut mies.
Istuivat rannalla seppä ja mylläri ja miettivät ihmisen mieltä. Oliko järin väärin, että yhdellä oli vähän paremmin kuin muilla ja muillakin varsin hyvä. Vai oliko parempi niin, että kenelläkään ei ollut hyvä. Sanoi sepän järki, ettei kaikille voinut tasapäin jakaa. Ja jos tasan jakoikin, takoi toinen heti markan kahdeksi ja toinen syödä jauhoi sen ainokaisen. Semmoinen oli ihminen. Toinen eli sitä päivää ja toinen ajatteli huomista. Toinen aukaisi pirttinsä oven vieraan tulla ja syödä, toinen salvan työnsi oven eteen ja lihatiinun laittoi komeroon muilta piiloon. Kukin tuli kylläiseksi tavallaan ja kukin näki nälkää mahallaan. Tasan ei mennyt koskaan hyvä eikä paha. Jos ei aina itselle lisää saanutkaan, tuli mieli paremmaksi, kun toiseltakin pois kiskoi. Niin aatoksivat miehet nokikäsin istuissaan. Toinen jauhoi ja toinen takoi ja ehyeksi elämää yrittivät, toisten rikki repimää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti