Ähisivät veljekset karhun ympärillä ja yrittivät saada elikkoa pysymään sapilailla. Raskasta oli nukkuvaa ja velttoa karhua liikutella, kun maa veti sitä puoleensa kuin umpihumalaista ainakin. Kun saivat miehet lurppahuulisen mesikämmenen viimein vonkuroitua aisojen päälle maakaamaan, nostivat he sapilaiden vetopäät ylös ja kokeilivat voimiaan liikuttaa melkein täysikokoista eläintä. Niin alkoi nukkuvan karhun ja Tanjosen veljesten vaivalloinen matka kohti Hartikanvaaraa.
Toista vuorokautta vetivät miehet milloin umpiunessa rojottavaa, milloin puolihereillä nykivää otsoa kohti Kaurin myllyä. Kun matka oli lopuillaan, pysähtyivät he odottamaan pimenevää iltaa ja karhun heräämistä. Veljekset olivat sitoneet karhun kaulassa oleviin valjaisiin vahvat köydet molemmille puolille ja solminneet ne puihin kiinni. Kun karhu heräisi, se ei pääsisi käsiksi kumpaankaan mieheen. Tokkuraista karhua olisi helppo kuljettaa köysien välissä juuri sinne, minne miehet halusivat.
Karhu värähti ja sen silmät aukesivat tuokioksi, kun höyrymyllyn pilli vihelsi ja puski ilmoille valkoisen puhdasta höyryä. Oli ilta ja myllyn väki lopetteli päivän töitä. Vähitellen pihapiiri rauhoittui, ja kun hämärä laskeutui koskelle, sammui viimeinenkin oranssi kajo taivaanrannasta ja tuli läpinäkemättömän pimeää.
Lökki-Ontrei tökki terävällä kepillä karhua ja sai sen nousemaan viimein huojuville jaloilleen. Raskas oli karhun käpälä, mutta nälkä ja kiukku saivat sen kuitenkin komuamaan ylös. Se murahteli ja puuskutti ja kävi kohta taas istumaan. Miehet kiristivät köysiä ja vetivät sitä nousemaan tassuilleen. Karhu yritti vastustaa miesten voimaa. Se oli päiväkausien nukkumisesta ja nälästä ja veljesten liemistä vielä niin voimaton, ettei jaksanut kauan vastaan hangata, vaan taipui löntystämään kuin lehmä miesten välissä.
Kuu nousi taivaalle ja alkoi valaista pihapiiriä. Vasili tunsi Kaurin tantereen ja tiesi, missä mies mitäkin värkkiä säilytti. Hevosen kärryjen ylöpäin sojottavat aisat näkyivät kuun kirkastamaa taivasta vasten ja veljekset alkoivat taluttaa karhua kohti kärryä. Asettelivat vielä pökkyräisen otson aisojen väliin ja kiristivät valjaat aisoihin. Siinä nuokkui metsän kuningas Kauri Hartikaisen pihassa aisojen välissä kuin uskollinen koira kuono pystyssä ja ilmaa laiskasti haistellen.
Löivät rutaleet kaksissa miehin karhua vitsaksilla ja ärsyttivät tämän täysin hereille.
- Persiille ammuttuu meskämmentä ei piättele kärry eikä mikä. Koht sillää alkajaa Kaurin pihas pyörii hullun mylly.
Lökki-Ontrei avasi ranta-aitan ovet ja Vasili ryösti savusaunan orsilta kylkipaloja sylyksen täydeltä ja viskeli rustoisia ja maukkaaksi savustuneita luita pitkin pihaa. Karhun voimat palautuivat viekkaiden hajujen voimasta ja sen nälkä sai sen sellaiseen vimmaan, jota ei ihmissilmä ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Säikähtivät Tanjosen pojatkin moista menoa, kun karhu laukkasi pitkin pihaa hevoskärryn aisoissa. Ahdistettu ja nälkäinen eläin rymisteli ja särki kärryineen kaiken, mikä sen tielle osui. Putosi aitan nurkka, ryskäsi nahkasaranoiltaan savusaunan ovi, lensivät ämpärit ja kiulut ja kaatui vinttikaivon vintti kuin ikihonka ryskäten ja remuten pitkin pituuttaan pihalle. Kun karhu sai suupalan maasta noukituksi, sen tunsi kärryjen aisojen sitä uhkaavan ja se hyökkäsi vastustajaansa päin sellaisella vimmalla, ettei sitä kestänyt ihmisen rakennus eikä luojan luoma.
Jekaterina heräsi pihalta kuuluvaan karhun örinään ja kolinaan ja ryntäsi ikkunaan katsomaan hirveää menoa. Korkean talon ylähuoneista avautui näky, jota hän ei olisi koskaan uskonut näkevänsä. Kirkkaassa kuutamossa laukkasi pihassa pieni ja vimmattu hevonen aisoissa kuin pirun ja perkeleen poni ja murisi ja mölisi kuin metsän kiimainen karhu. Kärry pomppi puolelta toiselle ja murjoi ja ruhjoi tielleen osuvia esineitä ja piha oli kuin sen keskellä olisi räjäytetty tunamenttipommi. Oli saanut karhun kauheasta vimmasta osansa myös höyrymyllyn herkkä sielu. Suuri reikä onkapannun kyljessä oli kuin avanto keskellä polkua.
Istuivat toisella rannalla Tanjosen veljekset ja nauroivat ja hirnuivat Kaurin vahinkoa ja karhun vallatonta vimmaa. Kuulivat oven käyvän ja Kaurin kiroavan pihan hävitystä. Kajahti kohta tuima laukaus, ja kaiku velloi kuun kellastamassa yössä edes takaisin. Näkivät miehet karhun kaatuvan aisojen väliin, ja kuulivat, miten metelin ja meuhkeen ja aseen paukahduksen jälkeen täydellinen hiljaisuus asettui pihapiiriin kuin verho olisi hitaasti vedetty ikkunan eteen.
- Tulha tuota väzykkäse rahal reikee höyrymylläril.
Hihittivät miehet aiheuttamaansa vahinkoa ja pyyhkivät kylmän yöilman valuttamia sieraimia takin hihaan. Olivat he ylpeitä järjestämästään sekamelskasta ja tiesivät, että kauan kulkisi kylillä tarina Kauri Hartikaisen vimmaisesta hevosesta, joka kuoltuaan karhuksi muuttui.
- Onha häl njenguo kirstu pohja rököllää. Ize pitää, muillei anna. Siinäi siule.
Niin jakoivat Tanjosen veljekset Kaurin rahoja ja uskoivat kirstun pohjan vähän lähemmäksi tulleen. Mutta eipä tuosta pirun ponin vierailusta niin suurta reikää Kaurin taskuun tullut, että paikkaamaan olisi pitänyt ruveta. Vaan eivätpä täyttyneet veljestenkään taskut. Yhtä tyhjät ne olivat seuraavana aamuna kuin olivat ennenkin olleet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti