Keltaisen ruskea koivunlehti putosi koskeen ja ui virran mukana muutaman metrin, pysähtyi hetkiseksi suuren kiven takaiseen vieskaan ja pyöri ympäri kuin paikkaansa hakien. Vaan ei se malttanut jäädä paikalleen, vaan jo kohta siirtyi virtakohdan reunalle, pyöri siinä vimmatusti ja kiirehti uudestaan iloisesti ylöspäin ja taaksepäin ja sivuille ja eteen soljuilevaa, nousevaa, kohoilevaa koskipyörrettä. Valkoinen vaahto peitti lehden, kunnes se poukkelehti vaahdosta vapaaksi, värisi taas hetken uudella vaahtopäällä ja muljahti alas kivien väliin, nousi sieltä nopeasti, pyörähti muutaman kerran ja nousi taas vesipatsaan harjalle, viihtyi siinä haipuvan hetken ja jatkoi kivien väliin, tarttui kiinni sammalaiseen rapakiveen ja kuin olisi kaksin käsin siitä kiinni pitänyt, värisi se graniitissa kiinni kuin lapsi äitinsä sylissä vieraan ihmisen häntä tavoitellessa. Mutta kauan ei voimaton ruskalehti jaksanut vastustaa veden väkevää voimaa, vaan kohta jo irrotti virtaisa vesi lehden matkaa jatkamaan, pomppimaan, pyörimään, vitkastelemaan, kääntyilemään, vääntyilemään, seisahtumaan, kiirehtimään, nousemaan vikkelästi ylös ja nuljahtamaan vaahtoisen veden alle tai pulahtamaan pintaan. Niin kiirehti syksy alas Kaurin koskea, kunnes saapui suvantoon, lipui siinä hiljalleen kohti rantaa ja jäi rantapensaan juureen martomaan ja muuttumaan maaksi jälleen. Satoi lunta ja syksy alkoi muuttua talveksi taas.
Jo kaukaa kuului kärrynpyörien kolke ja hevosen laiska ravi. Märän luminuoskainen maa litisi kavioiden alla ja hevosen hengitys pärskähteli isä Tentun kiristeltyä suitsia Kaurin pihaan ajettuaan. Kovin usein ei pappi talon pihaan hevostaan kääntänyt ja siksi kävivät kaikki häntä uteliaina vastaan. Pelkän kahvin tai kyliä kiertelevien juttujen takia ei pappi kirkoltaan matkaan lähtenyt, vaan kaikki tiesivät vakavan ja totisen asian silloin kyseessä olleen, kun pappi sen edellä hevostaan ajoi.
Vakavina istuivat talon väki ja kirkonmies suuren tammipöydän ääressä. Haroi ja hieroi Kauri piippuaan ja kopisteli sitä takan kiviin, puhalteli öljyä varresta koppaan ja valutteli ruskean pien arinalle, täytti kopan Pietarin imelällä tupakalla ja sytytti sen takkapuun hiilloksella.
- Vai semmoista on mänty tekemää.
- Semmoistapa hyvinkii on mänty tekemää.
Värisi isä Tentun siivoton parta kuin kuloheinä tuulessa.
- Semmoistapa hyvinkii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti