torstai 18. lokakuuta 2012

Savon Arola

Jokainen metallin kolahdus toi Kaurin mieleen tuonilmaisiin siirtyneen mainion miehen, seppä Ontrein. Ja kuin viimeisenä silmäyksenä pihan yli katsoi höyrypannun kyljessä kiiltänyt reiän paikka. Kenellä oli sellainen viha ihmistä kohtaan, että niin julmasti piti henki ruumiista hakata kuin syksyistä viljaa olisi riihenlattiaan kartulla kolistanut?
Tieto seppä Ontrein karmeasta kuolemasta kulki kuin halla kultaisen viljapellon yli ja kylmetti ihmisen mieltä kuin pakkanen viljaa. Ei uskottu ihmisen kykenevän kolhimaan hengiltä sellaista miestä, joka ei kenellekään pahaa tehnyt, vaan aina auttoi apua tarvitsevaa. Kun  hautajaispäivänä arkun kansi avattiin ja saattoväki näki omin silmin mustaksi muokatut kasvot ja särkyneet luut, vyöryi ahdistus ja tuska ihmisten päälle kuin lumi pitkin vaaran rinnettä. Ei rauhoittanut papin sana kostonhimoista surutaloa.
- Jos sie tappamal opetat ihmist olemaa tappamat, väärät siul on neuvot.
Niin sanoi isä Tenttu, mutta tuota ei kukaan halunnut kuulla. Ymmärrettiin, ettei tappajaa enää voinut opettaa millään muulla tavalla kuin ripustamalla korkeimman Karjalan kuusen paksuimpaan oksaan susien ja karhujen syötäväksi.

Viikkoa ennen joulua asteli Hartikanvaaran rinteen reunan umpilumista jotosta myöten suurikokoinen mies kuin korpien karhu. Hänen yllään oli ruskea hirvennahkaturkki ja päässään korkea, lampaannahkainen hattu vedettynä korville asti. Koirannahkakintaat olivat paksut ja kun mies kulkiessaan hakkasi käsiään vastakkain, kulki vaaran rinnettä myöden kaiku kuin mattoa olisi kirvesvarrella mäiskitty.

Lumiset kengät porstuaan kolisteltuaan astui mies Hartikaisen Kaurin komeaan taloon, otti koirannahkakintaat käsistään, läpsäytti niitä jalkojaan vasten ja heitti penkille. Sassa säikähti kintaiden näköä ja luuli miehen koiran penkille viskanneen. Kintaiden peukalot oli tehty koiran korvalehtiin ja kun nuo käsineet makasivat rinnakkain penkillä, näytti kuin pystykorva olisi siinä loikoillut.
- Jumalan terve.
Kauri tervehti miestä kaksin käsin.
-Ka terveh siule. A kukapa se sie olet, kun kuljet kuin karhu hangel?
Mies kertoi olevansa saarnamies, Jumalan sanansaattaja, perkeleen pahin painikumppani.
- Saatana riivaa tätäkin kylää. Se pitää ihmistä kuin leijona lammasta kynsissään eikä irti päästä. Puree sitä niskasta ja raatelee kuin susi karitsaa. Viattoman ihmisen veren se on valuttanut maahan kuin rakkotautinen lämpimän vetensä likasankoon. Se on lyönyt ihmisen hengiltä kuin Rooman rietas sotamies Jeesuksen Ristuksen ristillä ja pyhän sovintoveren valutti Kolkatan kiville. Samalla lailla on tässä kylässä villisti viilletty viattoman ihmisen nahka auki ja lyöty henki irti ihmisen lihasta, lyöty nahka puhki kuin Ristuksen käsi rautanaulalla ja jätetty kuolemaan yksin erämaahan. Saatanan perkeleen töitä tekevät ne, jotka puuttuvat äitien vaivalla  ja itkulla synnyttämiin lapsiin olkootkin, että ne lapset ovat jo aikamiehiä niin kuin tämä teijän kylän armoitettu seppäkin oli.

Kuunteli talon väki hiljaisena kiivaasti ja kiukkuisesti puhunutta miestä. Olivat Konsta ja Sassa lyöttäytyneet yhteen ja hymyilivät arastellen toisilleen. Seisoivat he niin kaukana saarnamiehestä kuin isossa tuvassa mahdollista oli. Konsta tönäisi veljeään ja kuiskasi.
- Saatanan perkeleen töitä.
Pojat pelkäsivät niin paljon saarnamiehen tulista puhetta, että pelko muuttui hysteeriseksi hihitykseksi ja tönimiseksi.

Kysyi mies yökortteeria itselleen ja hänet majoitettiin renkitupaan. Ei uskaltanut Jekaterina sijata vuodetta päärakennuksen vierashuoneeseen, kun pelkäsi miehen polttavan koko talon palavilla puheillaan ja tulisilla tarinoillaan.
- Jos vaik riiveet rikittää.
Ihmeteltiin, mistä oli kotoisin niinkin kiivas mies, joka jaksoi hengittämättä puhua tovit ja tuokiot. Ehti Kauri piippunsa täyttää ja perät takkaan kopistella sillä välin, kun mies manasi Karjalan hirmuiset hylkiöt helvetin lieskoihin perskarvoineen päivineen kärventymään.
- Mistä se tulloo noin kiukkuine mies?
Kertoi mies saapuneen sisä-Suomen Savosta, Kuopiosta kävelleensä ja Arola nimeltään.
- Onhaa se meilkii tääl Arola omas kyläs. Hönttä-Heikki. Mut sie oletkii Savon Aroloita.

Ei kommentteja: