Kesäaamuun on suloista herätä: aurinko on noussut jo korkealle ja taivas on kirkas, kaste kimaltelee nurmikolla ja pihapuiden pikkulinnut ahertavat aamuaskareissaan. On vielä hiljaista, kun koko maailma ei ole vielä herännyt jyrisemään ja kolisemaan ja moottoreitaan kiihdyttämään leivän perään. Kello raksuttaa, leppeä lounatuuli kahisuttaa pihakoivujen lehtiä, kirjosieppo toimittaa virkkuna viestiä pöntössä pesivälle puolisolleen. Tekee mieli venytellä, kaataa kuppiin kahvia ja kaikessa rauhassa istahtaa nauttimaan. Avaan television.
"MITÄ MINÄ SANOIN. MITÄ MINÄ SANOIN JO VUOSI SITTEN." Timo Soinin leveät ja hikiset kasvot kuin oraakkelin märkä saunamatto levittäytyvät jokaiselle kuvaruudun tuumalle ja täyttävät kesäaamun kuin työmiehen hiki kumihaalarin. Eurooppa on pulassa, Suomi on pulassa, taantuma iskee ja ennustaja on ollut koko ajan oikeassa. "MITÄ MINÄ SANOIN." Käännän kanavaa.
"TÄTÄ MENOA ME EMME KAUAN KESTÄ. EUROOPPA ON PULASSA!" Käännän kanavaa.
"KREIKKA TARVITSEE EHDOTTOMASTI LISÄÄ...MUUTEN OLEMME PAHASSA PULASSA..." Käännän kanavaa. "MITÄ MINÄ SANOIN JO VUOSI SITTEN."
Aurinko on noussut vielä ylemmäs ja aamu alkaa kirkastua työpäiväksi. Heitän repun selkään ja astun ulos. On raskasta, on raskasta kantaa täyttä reppua. Kaikki Euroopan kivet ovat täyttäneet muutamassa minuutissa koko reppuni ylivoimaisen painavaksi. Hihnat venyvät ja polvet tutisevat. Kirjosieppo lentää ohitseni kevyesti kotipuunsa oksalle ja heiluttaa minulle pyrstöään: "Mitäs minä sanoin. Olisit sinäkin vain taivaan lintu. Pääsisit helpommalla. Tsirpy!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti