Luin tänään piirustuksen (nyk. kuvaamataito) opettajani, Österbergin Ramin Nivala-lehteen piirtämän ja käsikirjoittaman tarinan, jossa poika voitettuaan sääveikkauksessa polkupyörän tuumaa toisten pärjäävän koulussa ja toisten taas elämässä. Kun tapaan nuoren ihmisen, voin muutaman sekunnin jälkeen sanoa, kuka varmasti pärjää ja kuka varmasti menestyy tavalla tai toisella riippumatta koulumenestyksestä. Usein nuo menestymiset kulkevat rinta rinnan, mutta hyvin usein myös aivan omia polkujaan. Noita asioita jokainen pohtikoon sisällään.
Tänään tapasin nuoren miehen, joka reippain askelin käveli jalkakäytävällä minua vastaan kamera kaulassa heilahdellen. Mies oli saanut kesätöitä paikallislehdestä ja oli silmin nähden iloinen työstään. Olin lukenut hänen menestyksestään valtakunnallisessa kilpailussa ja onnittelin häntä. Kädenpuristus oli vahva kuin miehen mieli. Ja tarttuipa tuo nuorukainen heti tilaisuuteen ja kysyi, voiko tehdä minulle yhden kysymyksen ja ottaa valokuvan. Lupasin tietysti. Kysymyksen kysyi ja kuvan otti ja jatkoi nuoruuden innolla matkaansa hyvän päivän toivotettuaan. Ajattelin, että tuo ihminen pärjää elämässään eikä hänen eteensä tule ongelmaa, jota ei kykene selvittämään. Ihminen, joka tarttuu tilaisuuteen samalla intuitiolla ja palolla, löytää aina valon tunnelista, mahdollisuuden mahdottomasta, auringon lumimyrskystä. Ja mikä kummallisinta, tuollainen välitön into tarttuu kuin auringonvalo rusketuksena ja vitamiineina. Toiset pärjäävät koulussa, toiset elämässä ja jotkut oman elämänsä rakentajat siellä, missä kulloinkin sattuvat olemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti