Istuskelin aamusella ulkona terassilla ja kuuntelin kevätkiihkoisia lintuja. Mietin, miten mukava olisi tietää, mikä lintu mitenkin laulaa, mutta tarkemmin asiaa pohdiskeltuani asialla ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Joku noille linnuille on joskus nimen antanut oman mielikuvansa ja -halunsa mukaan, joten aivan sama oli minunkin niin tehdä. Joku lintu lauloi kuin Maija Vilkkumaa kiekaisten viimeisen tavun ja niinpä sitten pihakoivussa lauloi aurinkolauluaan Maija Vilkkumaa ja lensi jonnekin toiseen puuhun vilkkumaan. Eikä aikaakaan, kun jo Matti ja Teppo yhtyivät kaksiääniseen lauluun keskenään keskustelemaan.
Pian pihalle lensi punakylkinen, laikkurintainen ja viiruohimoinen, räkättirastaan kokoinen lintu ja alkoi paiskoa suunnattomalla vimmalla ruohomättäitä ilmaan. En ollut tuollaista touhusiivekästä koskaan aikaisemmin nähnyt. Pari mätästä oli ilmassa ja kolmatta se jo oli viskaamassa, pysähtyi kuin kuuntelemaan ja nappasi mättään alta paljastuneen matosen ja nieli sen aamusta kyllästyvään vatsaansa. Nimesin linnun mätäsnakkeliksi. Tarkistin sitten illalla lintukirjasta tuon linnun oikean nimen ja suvun ja puoliksi olin linnun tiennyt. Se oli punakylkirastas, neljänneksi yleisin lintu Suomessa, mutta enpä vain ollut tuotakaan ylitouhukasta lentävää ennen toimessaan nähnyt. "Katsokaa taivaan lintuja..." ja niin edelleen. Eivät ne ehkä kovin paljon huomisesta murhetta kanna, mutta kovasti ne ääntä pitävät ja työtä tekevät, jotta mahansa täyteen saavat ja sukua jatkamaan pääsevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti