Joka lauantai tulee pelatuksi lottoa. Kympillä tai vähän reilullakin. Aika harvoin voitan, mutta häviäminenkään ei tunnu kovin pahalta, kun minua ei kukaan pakota pelaamaan. Ja mihinkäs ne minun pelirahani sitten menevätkään? Pieni osa niistä tilitetään voittoina muille pelaajille ja suurin osa käytetään aivan kuin mikä tahansa vero: suomalaisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Kelpo juttu. Vero?
Verottajakin voisi kehittää tätä kansaa kovasti kiusaavaa veronkeruuta vähän modernimmaksi. Ja seuraavaksi tulee esimerkki numero yksi:
Henkilö A ansaitsee kuukaudessa 3000 euroa, josta hänen pitää maksaa veroa 1000 euroa. Hän ostaa ärrältä tai jostakin muusta VEROARPA-tunnuksella varustetusta pisteestä tuhannen euron veroarvan, jolla joka kuukausi arvotaan miljoona euroa ja paljon pieniä voittoja. Näin veronmaksusta tulee mukavaa ajanvietettä ja lisäksi on mahdollisuus saada jopa omansa takaisin tai vähän enemmänkin. Useimmiten kuitenkaan ei saa takaisin mitään tai hyvin vähän, mutta pysyypä kuitenkin hyvinvointivaltio mukavasti pystyssä. Vapaaehtoistako? No eipä tietenkään. Kyllä kaikkien pitää pakosta pelata, mutta voittoja ei ole pakko nostaa. Ne voi lahjoittaa vaikkapa hyväntekeväisyyteen tai nuorisoliikuntaan tai vesipallojen hankintaan vesipalloseuralle tai potkupallopelien tuomarikoulutukseen tai...
Aivan kokonaan ei veroarvan ostoa voi luottaa tavalliselle rahvaalle, vaan useimmiten työnantaja lunastaa työntekijän puolesta nämä veroarvat. Raaputtaminen ja oman edun valvonta jää kuitenkin varsinaiselle arvan omistajalle. Ja syksyllä sitten lopullisen verotuksen valmistuttua joko saadaan ilmaisia veroarpoja tai joudutaan ostamaan kasapäin lisäveroarpoja, joissa voitonmahdollisuudet ovat sekä että. Eikä tarvitsisi lehtien pitää mitään verojuorukalentereita yllä lainkaan. Jos voittaja haluaisi nimensä julkisuuteen, siitä vaan. Mutta suurimmat veronmaksajat tuskin tulisivat kovin mielellään esiin. Kuka nyt omaa pelaamistaan viitsii mainostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti