Pöytä oli täynnä voileipiä, päällä kurkkua, makkaraa, juustoa, tomaattia. Oli alkamassa köyhän perheen talonkattaustalkoot. Ruokaa oli, juomaa oli, viesti oli välitetty, talkoolaisia odotettiin. Mutta vain yksi tuli. Yksi hyvä mies tuli ja tuon miehen muistan aina. Tuo mies teki kaikki talkooväelle suunnitellut työt ja hyvin tekikin eikä suinkaan syönyt pelkästään leipiä.
Nyt pidetään taas köyhän perheen talkoita. Suomi on hätää kärsimässä ja yleinen kutsu talonkattaustalkoisiin on taas kiirinyt ympäri valtakunnan. Pöytä on täynnä voileipiä: kurkkua, makkaraa, juustoa, tomaattia. Talkoolaisia odotetaan. Ja kas kummaa, melkein kaikki tulevat. Pihalla on hyörinää ja vilskettä, vasarat paukkuvat ja sahat soivat, maalipensselit sutivat ja harjat heiluvat. Mutta vain kaksisataa on poissa. Kansanedustajilta kysyttiin, voisivatko myös he osaltaan tulla mukaan talkoisiin vaikkapa yhden kesäkuukauden palkan verran. Ei voisi, kun ei se kannata. Mitä hyötyä siitä mukamas olisi, jos pari sataa ihmistä antaisi vaatimattoman roposensa talkoisiin? Ei niin mitään. Parempi olla pois niitä vähiä jakamasta.
Minä en nyt muista, ketä näissä talkoissa on mukana, mutta tulevana keväänä varmaankin muistan, ketä niissä ei ole. Äänestämättä jättäminen on kansalaisoikeus. Se on osa demokratiaa. Ja jotenkin tuntuu, että siinä asuu myös suuri viisaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti