Siihen aikaan, kun kelloissa ei yleisesti vielä ollut elektronisia tai digitaalisia koneistoja, kahviloissa ja matkahuolloissa istui miehiä, jotka ymmärsivät tavallista kansaa paremmin ajankulun mittauksen ongelmat. Kelloja tutkittiin, kiviä laskettiin ja merkkejä vertailtiin. Jos näväs nyökkäsi, ei kellosta enää tainnut kunnon peliä saada taitavinkaan seppä. Mutta tosi taitava ja käsistään kätevä saattoi rukata kellon niin tarkaksi, ettei viikonkaan kuluttua voinut sanoa sen edistävän tai jätättävän.
Hankittiinpa tuohon aikaan Suomeen viralliseksi aikamerkiksi atomikäyttöinen kello, ja tieto tuosta todella tarkasta ajannäyttäjästä saapui verkalleen tai ehkä aivan ajallaan myös matkahuollon kellonvaihtajille. Sanottiin, että tuo atomikello näytti niin tarkkaa aikaa kuin se ihmisen luomalla koneella tai laitteella oli siihen aikaan mahdollista. Kello jätätti/edisti vain yhden tuhannesosasekunnin vuodessa eli kokonaisen sekunnin tuhannessa vuodessa. Tuosta tiedosta pettyneinä miehet miettivät: "Vähän jos rukkais, jopa sais tarkan kellon."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti