Olen kuullut kerrottavan, että moottoripyöräilijät ovat iloista ja positiivista joukkoa ja että ajaminen halki suvisen Suomen ja muunkin maailman vapauttaa uusia energioita ja antaa potkua taas pitkään talveen. Nauru raikuu ja juttu lentää tapaamisissa, rento fiilis tarttuu toiseen jos kolmanteenkin. Sitten minua lyötiin kuitenkin lihakirveellä selkään ja eteeni avautui moottoripyörälehden liivikavalkadi, colors of patches kautta maailman: mustia liivejä, joiden selkämyksessä oli mitä rajumpia kuvia. Oli luita ja pääkalloja, luurankoja, nyrkkejä, kivääreitä, miekkoja, nuijia, kirveitä, kettinkejä. Jopa joidenkin uskonnollisten järjestöjen kuvioissa olin näkevinäni kilpiä ja muita suojautumisvälineitä. Noista kuvioista voisi päätellä, että sotajoukot ovat ryhmittyneet rintamille toisiaan vastaan. Tai näin mainosmiehen näkökulmasta "sitä teet, mitä kuvalla osoitat".
Onneksi kuitenkin noiden väreillä merkittyjen liivien sisällä useimmiten on tuo kaipaamani iloinen vesseli tai tuijeli. Kysymyksessä lienee vain normaali evoluution synnyttämä suojautumismekanismi ulkopuolisia uhkia vastaan. Ampiainen varoittaa väreillään koskemasta. Muuten pistää piikki polttava. Tiikerin kuviot merkitsevät paitsi suojaa myös signaalia vaikkapa apinoille: nuo viirut kätkevät kalloonsa purevat hampaat: karkuun siis leipäpuuhun. Halutaan mennä suojaan kaikelta muulta paitsi aivan lähimmiltä, parhailta kavereilta. "Maistun pahalle! Älä syö minua!" Tai
"Minuun voit luottaa! Minä olen kaveri."
Seitsemän miestä istuu iltanuotiolla, ja nauru hyrsyy ylös ja sivuille kuin makkarasavu iltakosteista puista. Kallot hytkyvät naurun tahtiin selkämyksissä ja luut kolisevat. "Hyvää yötä piltit,nalle silmät sulkee."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti