Viimeinen tango Pariisissa on kulttielokuva - epäilemättä ja ehdottomasti. Seksiä, sielun väkivaltaa, raadollisuutta, nuoruuden kosketusta ja kiinnostusta, uhmaa, kokeilunhalua, ehkä rakkauttakin. Minä näin tuon elokuvan, kun oli murrosikäinen ja minua kiinnosti siinä vain seksi. Siksi muistikuvani tuosta elokuvasta on vain yksi yhdyntä istuvassa asennossa. Sääli. Elokuva esitettiin muutama päivä sitten televisiossa, mutta ohitin sen tyylikkäästi sohvalta käsin ja keskityin mieluummin liigajääkiekkoon. Nyt minua se harmittaa, kun kuulin toisen samaan elokuvaan liittyvän muiston.
Puhelin soi keskellä yötä. Nuori pappi nosti luurin. Puhelimessa mies kertoi tappavansa itsensä, mutta ennen sitä hän halusi kuitenkin soittaa papille. Pappi pyysi miestä vielä vähän aikaa odottamaan ja lupasi mennä hänen luokseen, jos vain saisi tietää miehen osoitteen.
Mies istui pöydän ääressä ja kertoi, että hänen vaimonsa oli kuollut aamulla eikä hän enää jaksanut elää. Yhtäkkiä mies oli alkanut puhua kuolleesta vaimostaan hyvin karkealla tavalla, huutanut ja kironnut ja manannut. Tunnin verran nuori pappi oli istunut pöydän ääressä ja kuunnellut miehen tuskaista huutamista ja kiroamista ja sättimistä kunnes mies oli yhtäkkiä rauhoittunut ja sanonut: "Kyllä tämä tästä. Menehän sinäkin siitä kotiisi jo."
Vaimon hautajaisissa vainajan tyttäret olivat kysyneet papilta, mitä taikasanoja hän oli tuona synkkänä iltana heidän leskeksi jääneelle isälleen sanonut. Pappi oli vastannut tytöille, ettei hän ollut sanonut yhtään mitään. Hän oli vain istunut ja kuunnellut. Tilanne oli muistuttanut kohtausta tuossa elokuvassa Viimeinen tango Pariisissa, jonka nuori pappi oli myös nähnyt ja elänyt tuota elokuvan kohtausta juuri silloin tuon miehen pöydän ääressä, samaistunut tilanteeseen, samaistunut kuuntelemaan.
Sama elokuva, eri (ikäiset) katsojat, eri odotuksin, toisenlaiset muistot. Elämässä tuskin on asiaa, joka voitaisiin yksin silmin oikeaksi katsoa saati kuunnella. Missään asiassa ei ole yhtä totuutta, missään asiassa ei ole yhtä ja ainoaa kiinnekohtaa, ei yhtä tärkeää kohtausta.
Naiset eivät uskoneet pappia tämän kerrottua, ettei ollut sanonut mitään taikasanoja. Eivät kai uskoneet, kun eivät tienneet pelkän olemisen riittävän,
kun eivät osanneet kuunnella tai pelkäsivät katsoa. Kuin elokuvaa tai elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti