Kirjava kangaspallo nousi yli korkean koivun latvan ja Henkka Maukan koti näytti kohta pieneltä, punaiselta tiilikatolta vihreällä nurmikolla. Merirosvon näköinen mies vetäisi kahvasta ja kaasuliekki kohahti, ja pallon sisällä oleva ilma lämpeni ja sai pallon nousemaan ylemmäs ja ylemmäs melkein taivaankannelle saakka. Henkka Maukka kuuli kiurun laulun.
Juulia ja Jadelmiina katsoivat Henkka Maukkaa ja Henkka Maukka katsoi alhaalla levittäytyvää maisemaa. Joki virtasi kapeana purona aivan kuin se olisi kepposella piirretty kevätlätäköltä toiselle. Pellot olivat vaaleanvihreitä ja vihreänkeltaisia, tummanvihreitä ja melkein mustia. Joen rantaa reunusti lehtipuitten nauha, joka oli kuin äidin kaulakoru kammarin matolla. Järven pinta näytti aluksi pikimustalta, mutta muuttui hetkessä vaaleansiniseksi ja valkoiseksi, kimalteli kuin sen pinnalla olisi ollut jäätä. Pienen pienet leluautot kulkivat mutkitellen mustalla tiellä aivan äänettömästi ja katosivat tietä reunustavien puitten alle kuin olisivat olleet koppakuoriaisia vinon talon veikeällä pihamaalla korkean nurmen seassa. Isää vähän hirvitti, kun Henkka Maukka kurkki korin reunan yli.
- Suotta pelätä, sanoi merirosvon näköinen mies.
- Ei täältä voi pudota, jos ei kiipeämällä kiipeä. Eikä ihminen ilman siipiä itsekseen lennä.
- Minä kyllä lennän, sanoi Henkka Maukka.
- Niinhän sinä tosiaan lennät, sanoi merirosvon näköinen mies ja muisti, miten Henkka Maukka oli linnun lailla ilman halki sukeltanut kuumailmapallon pehmeälle kankaalle.
Äitiä vähän huimasi aluksi, kun hän pelkäsi korkeita paikkoja. Mutta pian hänkin tottui korkeuksiin ja katseli kesäistä maalaismaisemaa ja hengitti syvään.
- Täällä on niin hiljaista, äiti huokasi.
- Siksi kiuru nousee tänne korkealle, että se voisi kuulla paremmin oman äänensä, sanoi Henkka Maukka. Äitiä nauratti. Kelpasi lintujen nousta tänne lepuuttamaan korviaan. Siihen aikaan kesästä metsä oli täynnä linnunlaulua. Aivan varmasti linnutkin halusivat joskus olla aivan rauhassa ja omissa oloissaan ja nousivat taivaankannelle laulamaan tai sitten olemaan aivan hiljaa. Hyvä oli korkeuksista katsella alas maahan ja tutkiskella, missä mukavinta olisi kesää viettää. Missä olisi kaunein metsä tai mistä löytäisi rauhallisen pellonpientareen pesää varten, missä olisi rauhaisin lampi poikasten kasvaa, missä taas kaunein kivikko pesäpaikaksi. Kun ihminen vain kuvitteli näkymää maan pinnalla seistessään jonkinlaiseksi, saattoi lintu hetkessä nousta korkeuksiin tarkistamaan, pitikö maasta nähty asia varmasti paikkaansa.
Ohut pilviriesa kulki pallon vieressä aivan hetkisen ja huuhtoutui hiirenhiljaa taivaanlaelle eikä siitä kohta näkynyt hitustakaan. Isä tarkasteli vinoa taloa hyvin korkealta ja erikoisen tarkasti.
- Ihan suoralta talo täältä käsin näyttää. Suotta lienee asioita ihan läheltä katsoakaan. Siitä tulee vaan ylimääräistä huolta ja paljon turhaa vaivaa.
- Ja paha mieli, Henkka Maukka jatkoi.
- Hyvin paha mieli, isä myönsi.
Pallo alkoi hiljalleen laskeutua tyynessä ilmassa. Maa tuli lähemmäs, pellot kasvoivat, tiet levenivät, joki mutkitteli ja vesi välkehti.
- Kotimaata näkyvissä, huusi Henkka Maukka, kun vinon talon veikeä pihamaa ympäripyöreine esineineen taas näkyi selkeänä kesäisen maiseman keskellä.
- Kotimaata näkyvissä, hiio hoiiiiii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti