"Ei hiuskarvakaan putoa ihmisen päästä, ettei Jumala sitä huomaisi." Jotenkin tuolla ajatuksella kuvataan raamatussa Jumalan kaikki näkevää silmää. Se on tarkka kuin...satelliitti.
Minulla on asiaa Jumalalla. Ristin käteni ja rukoilen hiljaa mielessäni. En oikein osaa rukoilla ääneen, mutta minulla on luja usko, että ajatukseni saavuttavat tuon kaikkivaltiaan hermokeskuksen ja rukoukseni rekisteröidään. "Anna meille tänä päivänä vaikkapa nyt se jokapäiväinen leipämme tai jotain..."
Minulla on asiaa Natolle. Menen siis ulos, puen päälleni provosoivasti sirpillä ja vasaralla kyllästetyn, punaisen t-paidan, kietaisen vielä varmuuden vuoksi tuhdin rantapyyhkeen pääni peitoksi, nostan käteni ylös ja huudan: "Onko nyt aivan varma, että naapuri on kylvänyt ruista eikä mitään helevetin pelttiä? Katopa nyt tarkasti, ettei sinua vedetä höplästä." Satelliitti tarkistaa minut ja ulkomuotoni. Epäilyttävä asuni kiinnostaa satelliitin okuläärin tarkentajaa ja mikrofoni herkistetääm kuulemaan, mitä minulla on asiaa.
Hmm. Kovasti lähenevät Jumala ja Nato toisiaan. Mutta vielä pitää vähän mikrofonia tarkentaa, jotta se kuulisi ajatuksen tynkääkin. Normaali puheääni sentään jo tarttuu maanpäältä ylös taivaisiin.
Rukoilen. Jos minulla on kovasti henkilökohtaista asiaa, turvaudun ajatuksiin. Ja Jumala tulee avuksi, jos hätä on suuri. Mutta näissä pienemmissä, maallisissa jutuissa voin korottaa ääneni kotiportailta kohti taivaallista mikrofonia. Ja Nato tulee kyllä apuun, jos hätä on tarpeeksi suuri, tosi suuri. Jos taas naapurin pellolla kasvaa rukiin asemesta pelttiä, tulee ainakin joku EU:n tarkastaja. Ei tosin avuksi, mutta ojentamaan. Onhan sekin tyhjää parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti