Eilen koin sangen merkillisen tapahtuman, josta minun pitää sinulle nyt kertoa. Iltapäivä oli jo pitkällä ja aurinko hiljalleen laskeutumassa syyskuun viimeisen päivän hämäriin. Tuuleskeli lounaasta, melkein etelästä. Ajoin autolla suuren viljelyaukean reunaa ja ihastelin sänkipellon kultaisia kimalteita, keltaisen koreita sävyjä, syksyn pysähtynyttä rauhaa. Näin pellolla joutsenpariskunnan. Se aterioi näennäisen rauhallisesti. Kun toinen nosti kaulansa korkealle, toinen painoi päänsä alas ja noukki kostean viljapellon sänkipeitteiseltä pinnalta jyvän jos toisenkin. Pysäytin autoni ja aloin seurata tuota lumenvalkoista lemmenparia, niin luulin. Keltaiset nokat heiluivat ja pitkät kaulat keinuivat kuin paksut korret lounatuulessa. Sitten tapahtui ihme. Ymmärsin jokaisen sanan, minkä ne toisilleen sanoivat.
- Sovittiin, että lennetään Tampereelle asti ennen iltaa.
- Ei sovittu. Sinä sanoit, että lennetään. Minä en.
- Sama asia.
- Mulla on vasenta siipeä kolottanut eilisestä asti, kun väistin voimalinjaa.
- Silmät ummessa lentelet päin johtoja.
- Niitä näe hämärissä.
- Ei ois ollu hämärää, jos ois ajoissa lähdetty.
- Kuudelta lähdettiin. Oli hämärää.
- Illallapa ei ollut.
- Oli. Ja jos nyt noustaan ja lennetään Tampereelle asti, on säkkipimeää.
- Entäs sitten?
- Ei näje.
- Valot on.
- Tiellä on, vaan ei taivaalla.
- Kuu paistaa.
- Tuskin paistaa eikä paistakaan.
- Joka tapauksessa me lennetään tänään Tampereelle.
- Lennä sinä. Minä jään tähän.
- Uskollisia.
- Tä.
- Joutsenet ovat uskollisia.
- Vaan eivät hulluja. Minen lähe.
- Onko sitten parempi, että mökötetään tässä.
- Ei, jos sinä lennät Tampereelle.
- Yksinkö minun pitää lentää?
- Jos nyt lähet, yksin pitää lentää.
- Paskahousu.
- Aku Ankka
- Tuo oli paha.
- Mitä syötäs?
- Vaaputaanko ojan vartta?
- Vaaputaan vaan.
- Sammakoita.
- Syökö joutenet sammakoita?
- Ei sitä tiijä.
- Lennetäänkö?
- Ei lennetä. Ei jaksa.
- No ei niin. Jatketaan huomenna. Äläkä mökötä.
- Ei mökötä tämä lintu.
- Kvaak.
- Kvaak.
Lähdin aamulla vähän ennen kahdeksaa työmaalle ja näin tuon samaisen joutsenparin ottavan pitkiä askeleita ja levittävän siipensä ja niin nousi se kovasti kaakattaen vasten lounatuulta yhä ylemmäs ja ylemmäs.
- Kvaak.
- Kvaak.
- Tuskinpa vaan.
- Älä luule.
Semmoista se on rakkaus: toraa ja sanailua, ikuista vastatuuleen pyrkimistä ja yön yli nukkumista. Joutsenilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti