Kotona isä puhui äidin kanssa pitkään. Henkka Maukka ajatteli heillä olevan aikuisten asioita eikä siksi pitänyt kiirettä mennä sisälle. Aikuiset puhuivat sähkölaskuista ja bensiinistä ja perennoista ja kehäkukista, joita kesällä piti istuttaa. Henkka Maukkaakin piti monesti istuttaa tuolissa, kun hän oli tehnyt vanhempien mielestä jotakin sopimatonta kuten esimerkiksi maalannut kananmunalla ikkunoita tai leikannut isän partakoneella unilelulta mahakarvat tai hypännyt vinon talon melko suorien portaiden korkealta kaiteelta äidin kukkapenkkiin liian monta kertaa niin kuin äiti sanoi. Istuminen kuulemma opetti olemaan ihmisiksi, vaikkei Henkka Maukka Makkaranpaistaja hetkeäkään epäillyt olevansa mikään muu kuin ihminen. Pienempi hän tosin oli kuin aikuiset, mutta hänellä ei ollut vielä liian suuria korvia.
- Poika jutteli tänään metsässä kyykäärmeen kanssa, isä sanoi.
- Kertoi sen olleen kova puhumaan, jatkoi isä ja hymyili.
Äiti läpsytteli kuivia pyyhkeitä kuivausrummusta ja taitteli ne näteiksi neliöiksi.
- Oli kuulemma osannut tehdä kärrynpyörän, sanoi isä ja huokaisi.
- Ja olisi halunnut olla jopa korkkiruuvina, kun sinä olit omasi unohtanut kotiin, jatkoi isä.
- Mitähän tuosta pojasta oikein tulee, isä huokaisi ja jatkoi aivan muilla asioilla.
Henkka Maukka pysähtyi ovelle ja katsoi itseään eteisen peilistä. Ei hänestä mitään tullut. Ei edes räkää nenästä. Mutta tuota asiaa hän ei jäänyt hetkeksikään murehtimaan, vaan juoksi nopeasti äitinsä luokse ja kysyi.
- Olenko minä joskus ollut kummitus?
Äiti hämmästyi ja keskeytti pyyheliinojen taittelemisen, istui tuolille ja otti Henkka Maukan syliinsä ja sanoi hiljaisella, mutta hyvin iloisella äänellä.
- Sinä olet kaikkea muuta kuin kummitus. Sinä olet meidän perheen kaikista näkyvin henkilö. Miksi sinä tuollaista kysyt?
Henkka Maukka oli hetken hiljaa.
- Sanoit päivällä isälle, että meidän talo piti oikaista jo kauan ennen kuin Henkka Maukka oli olemassa.
- Niin sanoin, äiti hämmästyi.
- Sinä sanot, ettei kummituksia ole olemassa. Niin sinä sanot. Olinko minä kummitus, kun en ollut olemassa?
Äiti laski Henkka Maukan takaisin lattialle ja alkoi läpsytellä pyyhkeitä ja taitella niitä näteiksi neliöiksi. Se olikin tärkeää puuhaa ja jokaisen nurkan kanssa piti olla hyvin tarkkana, ettei vain pyyhepinosta olisi tullu kovin vino niin kuin talo, jossa he asuivat.
Pöydältä putosi pieni, sininen pesupallo lattialle ja alkoi vyöryä ulko-ovea kohti. Henkka Maukka juoksi nopeasti ovelle ja aukaisi sen. Hän antoi pesupallon pomppia iloisesti pihamaalle, jossa oli sikinsokin monia muita ympäripyöreitä esineitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti