Henkka Maukka kohtasi mielikummituksen (niin isä väitti)

Isä laittoi reppuun juustokabanossia ja ryynimakkaroita sekä melko terävän puukon, tulitikkuja, aika vahvaa sinappia ja talouspaperia. Henkka Maukka seurasi hyvin tarkasti isän puuhia, sillä viisivuotiaan pojan oli pakko oppia aivan kaikki, mitä isä teki. Äiti pyöritti kuohuviinipullon pyyheliinaan ja laittoi sen repun keskelle makkaroiden ja sinapin ja talouspaperin turvaan. Metsässä olisi mukava juhlia kaunista kesäpäivää. Henkka Maukalle äiti pakkasi mukaan mansikkamehua, sillä limonaadista poika ei tykännyt. Hän inhosi kutittavia kuplia ja sitä terävää piikkiä, joka limsan juonnin jälkeen nousi aina nenään pistämään.

Metsään oli aika matka. Pallolla Henkka Maukka ei sitä ollut vielä mitannut. Sen aika tulisi myöhemmin. Mutta monta monituista pientä askelta piti pojan ottaa ennen kuin metsän reuna tuli vastaan ja kuusen oksat hipoivat nenänpäätä.

Nuotio savusi aluksi, mutta alkoi vähitellen palaa komealla liekillä. Isä ei ollut omasta mielestään maailman paras partiolainen, mutta Henkka Maukasta isän sytyttämä tuli oli parasta, mitä hän viisivuotiaana tiesi. Se oli maailman kuumin ja rätisevin tuli ja siitä syntyi hehkuvia hiiliä, joita saattoi silmät sirrillään kepakolla hämmentää.

- Vinon talon suora poika. Antaisitko minullekin vähän makkaraa.

Henkka Maukka istui kannon nokassa ja paistoi juustokabanossia. Makkara vinkui ja siitä putoili iloisiin liekkeihin rasvaa, joka leimahteli sinisenä. Se oli ihmeellistä.

- Äiti. Makkara värittää tulta, huusi Henkka Maukka

- Sinä olet taitava poika, nauroi äiti.

- Kuka tahansa ei osaakaan värittää tulta, sanoi isä.

Mutta kuka sanoi Henkka Maukkaa vinon talon suoraksi pojaksi? Makkara oli kypsä ja isä puristi hyvin nätin sinappinapin sen pinnalle. Henkka Maukka maistoi kuumaa makkaraa, mutta pyysi äitiä pilkkomaan sen pieniksi paloiksi.

- Vinon talon suora poika. Antaisitko minullekin vähän makkaraa.

Maassa makoili pää pystyssä kyykäärme. Se katsoi terävillä silmillään Henkka Maukkaa, keinutti vähän päätään, heilutti kieltään ja tahtoi maistaa palan makkaraa.

- Sinä näytät makkaralta, sanoi Henkka Maukka.

- Makkara ei osaa puhua, vastasi kyy.

- Eikä makkara syö makkaraa, jatkoi käärme.

Henkka Maukka heitti äidin leikkaaman palasen maahan.

- Sinun pitää pilkkoa se pienemmäksi, sillä minulla ei ole käsiä, sanoi kyy.

Makkara maistui molemmille ja kohta makoilivat mahat pulleina Henkka Maukka ja kyy rinnakkain kanervikossa.

- Kiivetäänkö puuhun, kysyi kyy.

- Miten sinä puuhun pääset, kun sinulla ei ole käsiä, ihmetteli Henkka Maukka.

- Hyppäämällä.

Molemmat nauroivat aivan kippurassa, varsinkin käärme.

- Minä osaan tehdä kärrynpyörän, sanoi kyy.

- Mutta eihän sinulla ole käsiä eikä jalkoja, ihmetteli Henkka Maukka.

- Oletko sinä nähnyt kärrynpyörällä käsiä ja jalkoja, kysyi kyy.

Kyy kiepautti itsensä aivan oo-kirjaimeksi ja Henkka Maukka katsoi sitä hämmästellen ja odottaen.

- Et sinä osaa tehdä kärrynpyörää. Sinä et pyöri.

- Kärrynpyörä pyörii vain, kun sitä pyöritetään, sanoi kyy.

- Eihän makkarakaan paistu, jos sitä ei paisteta.

Henkka Maukka nosti kyyrattaan pystyyn ja työnsi sen vyörymään metsäpolkua pitkin.

- Näin sitä mennään. Hiiohoi…joi…joi…joi…joi…joi…, huusi maailman iloisin käärme, kun sai kerrankin pyöriä päänsä pyörryksiin.

Äiti ja isä istuivat nuotiolla ja paistoivat makkaraa ja söivät itsensä hyvin kylläisiksi. Kuohuviinipullo kurkisteli repun suusta ja äiti muisti unohtaneensa korkkiruuvin kotiin.

- Minä voin alkaa korkkiruuviksi, kyy huusi ja kiemurteli iloisesti metsän pohjalla.

Mutta eivät kuulleet aikuiset käärmeen iloista huutoa, vaikka se kuinka yritti ääntään korottaa. Heidän korvansa olivat kasvaneet aivan liian suuriksi, jotta ne olisivat voineet kuulla niin pientä ääntä. Niin kävi aina elämässä ja varsinkin metsäretkillä.

- Mitä sinä syöt silloin, kun minä en ole metsässä makkaraa paistamassa, kysyi Henkka Maukka käärmeeltä.

- Et pitäisi, jos kertoisin, vastasi kyy.

- Kokeile kuitenkin, sanoi Henkka Maukka.

- Syön hiiriä ja kastematoja, kehui kyy.

- Äiti tykkäisi sinusta, kun äiti ei pidä hiiristä eikä kastemadoista.

Isä nousi nuotiolta ja käveli Henkka Maukan luo.

- Mitä sinä täällä yksiksesi puhelet, kysyi isä.

- En minä yksin juttele, sanoi Henkka Maukka.

- Minä kuuntelen, jatkoi poika.

- Mitä sinä kuuntelet, kysyi isä.

- Käärmettä. Se on niin kova puhumaan, vastasi Henkka Maukka.

Isän mielestä oli oikein mukava, kun pojalla oli niin vilkas mielikuvitus.

- Ei se ole kummitus, se on käärme, sanoi Henkka Maukka.

- Se ei ole mielikummitus. Se on aivan oikea käärme, joka osaa tehdä kärrynpyörän.

Niinpä niin, tuumasi isä ja lähti auttamaan äitiä kuohuviinipullon aukaisemisessa. Metsäretki oli juhlaa ja juhlaan kuului kupliva juoma. Se oli selvä se.

Kyy katsoi tarkasti Henkka Maukkaa, heilutti päätään ja lipoi kieltään.  Siitä tuli hyvin uteliaan näköinen.

- Miksi sinun villapaitasi on väärin päin, käärme kysyi.

- Äiti on kutonut sen nurin ja oikein, vastasi Henkka Maukka ja jatkoi.

- Siksi se on joskus nurin ja joskus oikein.

Jokainen osasi tehdä jotakin oikein hyvin. Äiti osasi kutoa nurin ja oikein, miten vain halusi. Isä taikoi tulen vaikka keskelle metsää, ja käärme muuttui hetkessä kärrynpyöräksi. Henkka Maukka osasi paistaa niin hyvin makkaraa, että se väritti tulenkin siniseksi.

- Minua naurattaa, Henkka Maukka sanoi kyylle.

- Mikä sinua naurattaa, kyy kysyi.

- Että sinä et ole epäystävä, Henkka Maukka jatkoi.

- Mikä on epäystävä, kysyi kyy.

- Sellainen, josta ei pidä, vastasi Henkka Maukka.

Nuotio muuttui vähitellen kiiluviksi kekäleiksi, joita Henkka Maukka halusi vielä hetkisen kepakolla hämmentää ennen kuin lähdettiin kohti vinoa kotia ja sen tuttua pihaa, joka oli täynnä ympäripyöreitä esineitä. Äiti keräsi roskat reppuun täysinäisen kuohuviinipullon, sinappiputkilon, melko terävän puukon, talouspaperirullan ja tulitikkujen joukkoon. Makkarat oli kaikki syöty kolmestaan - tai oikeastaan neljästään. Kyy heilutti Henkka Maukalle olematonta kättään ja vilkutti hyvästiksi.

- Sinä olet maailman paras makkaranpaistaja, huusi käärme.

- Henkka Maukka Makkaranpaistaja, jatkoi kyy.

Pojan kasvot olivat naurusta pyöreät kuin käärmeen tekemä kärrynpyörä ja iloisena hän rallatti koko  kotimatkan.

- Minä olen Henkka Maukka Mak-kaa-ran...pais-taa-ja hiiohoijoi...joi...joi...joi!