Viikkoa ennen juhannusta päätti Hartikanvaaran kesästä humaltunut väki kuin yhdestä mielestä heittää murheet ja surut seppä Ontrein kanssa samaan hautaan. Ei kummennut pohtia päivät pääksytysten ihmisen pahuutta, kun ilo kuitenkin asui kesäilloissa murhetta vahvempana, ja surua kirkkaampana se nousi auringon lailla jokaiseen aamuun. Kun aurinko muutamaksi yön tunniksi laski vaaran taakse päivän kierrosta levähtämään ja uutta päivää odottamaan, hiljeni arjen työ ja ajatukset kulkivat ihmisten mielissä onnellisia polkuja etsien. Kesäyönä ei uni ollut syvintä.
Kosken partaalle nousi komea kokko, kun väki ajoi metsänpohjilta tuulenkaatoja ja oksia ja latvuksia hevoskuormittain Kaurin koskenmutkaan. Sakeana sorisi puhe, iloisesti helähti nauru ja kauniina kuulsi Jekaterinan hento ääni, kun hän lauloi juhannusaskareita tehdessään. Ei olisi kulkija uskonut tuossa kylässä koskaan surua olleenkaan. Riemullista oli väen melske. Koirat hyppivät korkeuksiin kohoavan kokon ympärillä ja haukkuivat kuin olisivat toisilleenkin halunneet kertoa kuoleman jo kauaksi kaikonneen ja ilon pintaan nousseen taas pitkästä aikaa. Juhannus teki tuloaan.
Aattoaamuna kannettiin alajuoksulle kevättulvien kuljettama veneen raato kokon päälle. Se aseteltiin huipulle kokka kohti itää, ja hankaimiin sidottiin airot ja keskituhdolle istutettiin ihmisen kokoinen olkinukke, jolla oli reppu selässä ja suurilierinen hattu päässä. Kovasti se muistutti seppä Ontreita, kun repunsuusta pilkottivat vielä rautaiset pihdit kuin kotkan nokka.
Rantaan lähelle ruoka-aittaa rakennettiin tanssilava. Suuren suuri se ei ollut, mutta hyvin siihen mahtui puolenkymmentä paria jenkkaamaan. Soittajan penkki naulattiin lattiaan kiinni, jottei kukaan hurja sitä heittäisi illan päätteeksi kokkotulen ruuaksi tai saamattoman soittoniekan mukana kosken kuohuihin. Kun tiedettiin Kaurin käyneen Sortavalassa ja repun kovasti kilisseen kotimatkalla, varottiin jättämästä irralleen pihamaalle mitään, mikä saattaisi innostaa voimantunnossa juhannusta juhlivaa miestä koettamaan voimiaan. Kiveä toki saattoi pyörittää pahinkin päsmäri päissään pitkin pihamaata, mutta heittämään noita Hartikaisen pihajärkäleitä ei kyennyt yksikään mies koko Karjalassa. Se tiedettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti