Kun lehmät oli lypsetty ja ruokittu ja tallin asukkaat syötetty ja hoidettu, toivotti Jekaterina eläimille hyvää juhannusta vihtomalla kosken kuohuista nostettua vettä koivuvitsaksilla ja siunasi jokaisen eläimen erikseen niin niityllä kuin sisällä tallissakin.
- Mie mitä siule, sie hyvä miule.
Miehet olivat lopettaneet arkiset askareet jo aiemmin ja lämmittivät juhannussaunaa. Palavan puun kitkeränsuloinen tuoksu lepäsi kesäisen päivän yllä kevyenä kuin poutapilvi maan ja taivaan välissä. Ilma oli yhtä tyyni kuin keskikesäinen tuokio. Vain haavan lehdet liikahtelivat pitkien kantojen päässä verkkaisesti kuin tuulta odotellen, heilahtelivat kuulostellen lähes liikkumatonta ilmaa. Kuovin huuto kulki taivaan yli kaikuvana ja lekuttavana. Jekaterina pysähtyi kesken askareen.
- Kulliit huuteloo.
Konsta keräili itselleen niin mieluisia nahanpaloja ja asetteli ne ikiomaan kirstuunsa hyvään järjestykseen. Pojasta oli kasvanut melkein mies ja hänen tekemistään kengistä puhuttiin jo kuin oikean nahkasuutarin kengistä. Parempia ne olivatkin. Kaupunkireissuillaan toi Kauri pojalleen parhaat nahat, sellaiset, joita ei tavallisten kyläsuutarien verstaissa kukaan ollut nähnyt. Konsta leikkasi arvokkaat nahat huolella eikä montakaan palasta vuodasta hukkaan mennyt, vaan keksi hän kaikelle käyttöä milloin mihinkin koristeeksi ja silmän iloksi. Kun kovin monta juhlapäivää ei keskelle viikkoa asettunut, tuli hienoinen hartaus ja liikkeiden hitaus tuohon juhannusaaton puuhaan, ja vaatimattomatkin nahanpalat saivat uutta arvoa tulossa olevasta juhlasta.
Höyrymyllyn kattila pihisi jäähtyessään ja vaimea kolina kajahteli tuskin kuuluvana myllyn nurkilla. Pari vielä myllyllä touhuavaa miestä kanniskeli jauhoja hevoskärryyn ja kun työ oli tehty, saattoi isäntä kääntää hevosensa kohti kotia ja myllärit puistella valkoiset jauhopölyt puseronsa etumuksesta ja asettua juhannusaaton verkkaiseen tunnelmaan muitten mukaan. Kauri katsoi miehiä ja näki heidän lakaisevan myllyn portailta siihen varisseita jyviä ja norkkoja. Hitaita olivat jo miesten liikkeet eikä niissä ollut enää arjen kiireen tuntua. Kun myllyn ovet lukittiin ja avain tuotiin Kaurin taskuun, laskeutui juhannusaaton juhlava tuntu koko Hartikaisen pihapiiriin ja kaikki kiire jäi lopullisesti. Myllärit istahtivat saunan portaille tupakoimaan ja puhelemaan, mutta päivän töihin ei enää puheissakaan puututtu. Oli tyytyväinen ja työtä tehnyt olo. Kauri astui saunan porstuaan ja nosti reppunsa kuistille. Hitaasti hän aukaisi repun nahkaiset nyörit, kaiveli kuin hidastellen reppua ja iloisen paperinen kilahdus kirkasti miesten katseet kohti Kaurin repussa tonkivia käsiä.
- Mitähä se on mahtant apteekkar tänne kätkii?
Hartaina istuivat miehet ja maistelivat pullon sisältöä. Ja kuin kesäisen juhlan humahtava humu nousi ensimmäinen ryyppy suloisen makeasti päähän ja nosti hyvän olon tunteesta miehen melkein portaista irti. Jo pyöritti ryyppy päässä sanoja sikin sokin eikä kukaan niitä ensin osannut oikeaan järjestykseen laittaa. Mutta kun tasaantui tuokioksi tuima tujaus, aukesivat myös sanaisen repun tummaksi pehmenneet nyörit ja kuuli Kauri kiitoksen miestensä sanoissa.
- Sie se perkele et paha mies oukkaa.
Yskäisi löyly kiukaasta kiukkuisen ja tulisen henkäyksen miesten jauhopölyiselle iholle ja kyyristyivät nuo polviensa varaan, mutta nousivat taas pian kuin häveten kuuman löylyn polttavaa tunnetta.
Kuuma sauna ja tuliset ryypyt saivat miehet puhisemaan kiukaan löylyä vastaan, mutta kun vähän rauhoittui kiehuvan veden pihinä kivillä, jo viskattiin uutta perään.
- Myö emmä perkele ole tult tänne vilust värisemmää. Kauri. Heitä vettä kivil. Siehä se höyrymyllär out.
Ruokapöydän kattoi Jekaterina yhdessä piikojensa kanssa pihamaalle. Keskellä pöytää oli kokonainen uuniporsas. Piimäsaavi oli täytetty reunojaan myöden ja leipää oli monella alusella. Vastakirnuttu, keltainen voi näytti kuin keskikesän aurinko olisi laskeutunut leipiä tervehtimään, ja kullankeltaiset siiat lepäilivät savuntuoksuisina riehtilöillä. Puisesta kiulusta laski Jekaterina vaahtoavaa olutta mukeihin ja saunan kuumentamat punanaamaiset miehet kaatoivat oluet hengittämättä mahaan. Miten olikaan elämä hyvä ja täysi Hartikanvaarassa. Miten kaukana olikaan kylmä ja nälkä. Miten kaukana kipu ja tuska. Eikä murhetta missään. Ja kohta jo nousi säkki jos toinenkin isännän jos toisenkin kärryyn. Ja kohta taas jauhettiin jauhoa niin, että kirpeät kipunat vain myllynkivistä lensivät. Eikä kukaan ollut huonoa miestä koskaan myllyllä nähnyt. Parhaasta päästä olivat Kauri ja Jekaterina, kunnian mieheksi oli Sassa kasvamassa ja perkele...
- Jos ei Konstan saapas kelpaa kuninkaalle, kulkekoot paska paljasti jaloin. Semmie vaan saatana sanon, jotta täs se on talo, jotei kuaja nin migäh. Ei sitä kuaja kiukkuine karhu, ei kakspäine kotka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti