Ajoin muutama päivä sitten moottoripyörällä syksyisellä maantiellä vähitellen martovan maan imelissä tuoksuissa. Vastapuitu vilja leutosi sieraimiin, viljan pöly leijui ilmassa ja tuoreesta oljesta irtosi ilmoille väkevä viri. Vastaani ajoi vanha traktori, ja kun haistoin tuon vanhan koneen polttaman dieselin, siirryin haipuvaksi tuokioksi vuosikymmenten taakse syyskesäisille pelloille. Hajumuistikuva oli niin vahva, ettei elettyä aikaa ollut tuossa välissä lainkaan. Kun joskus varhain keväällä heti lumen sulettua rapakko tuoksuu miedon mädäntyneelle ja samalla kevään kasvulle, saatan tuollaisen ajatuksen mittaisen matkan myös tehdä kuin varkain arjesta paeten.
Voisiko myös tunne olla samalla lailla fyysisen muiston kaltainen? Voisiko viisitoistavuotiaana rakastunut matkata tuttujen tunteiden mukana tuokioksi nuorukaisen kiihkoisen ehdottomaan ruumiiseen? Voisiko jossakin ihon alla olla aistimuisti, joka sytyttäisi haavekuvan kauan sitten häipyneestä ja hiipuneesta rakkaudesta tai kasaan puristavasta kaipauksesta tai eron raapivasta ikävästä? Voisiko raihnaisen vanhuksen tappava kipu hetkeksi hellittää, kun muistimatka terveeseen nuoruuteen alkaisi? Tai iskisikö kivun tulinen tikari läpi lihaksen, kun sitä koskettaisi vanhan vamman muistokohdilta.
Kun vanhuksena istun kesäistä päivääni terassini leppoisassa lepotuolissa, haalin hajuja ja tunnustelen tunteita yltympäriinsä pitkin kehoa ja matkaan takaisin Malisjoen rantojen limasta liukkaille kiville, rapakkoiselle pihalle rinttaa hyppimään, metsälammen pimeälle selälle, Samulinkallion vastaleikatulle nurmelle, lastensänkyjen viereen rauhallista hengitystä kuuntelemaan ja uudenuutukaista ihoa haistelemaan - varkain vuosien taakse.
1 kommentti:
Voi taikkeri!
Lähetä kommentti