Minulla on nyt pieni pala satamaa meren rannassa, mutta minulla ei ole käsitystäkään siitä, miten tuota palaa uskaltaisi alkaa käyttää. Satamasta purjehditaan merelle yleensä laivalla tai veneellä tai vähintään kanootilla. Ja kun merellä ollaan, pitää osata merenkävijän (merenkäynnin;-) säännöt. Pitää tietää, miltä puolen ohitetaan reimari, miten väistetään vastaantulevaa, riittääkö bensa tai voimat. Pitää osata paitsi satamasta ulos, myös takaisin kotirantaan.
Kauan sitten opettelin lentämään. Piti ymmärtää, ettei ilma ole tyhjä, vaan hyvin täysi ja "kantava" ja ilmassa piti osata olla, lentää, laskeutua maankamaralle turvallisesti ja ehyenä. Kerran ystäväni houkutteli minua laskettelemaan, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Sanoin, että minusta on hyvin vaarallista laskeutua jäistä ja lumista rinnettä pitkin pelkät sukset jalassa. En saanut tuolle selitykselle ymmärrystä, koska samaan aikaan harrastin laskuvarjoilua. Mutta on eri asia olla vapaassa pudotuksessa kuin jäisessä rinteessä. Nyt sitten pitäisi opetella olemaan taas uudessa elementissä, vedessä. Tai onneksi kuitenkin vedellä.
Päätin alkaa lievästi opiskella vesillä liikkumista. Jos minulle tuota olisi ennustettu vielä puoli vuotta sitten, olisin pitänyt moista oraakkelia aika ammattitaidottomana veijarina. Mutta onneksi on noita rantoja, joita pitkin voi rauhassa alkaa vähitellen, pikku hiljaa irrottautua yhä kauemmas rannasta, ehkä jopa sadan metrin päähän, joskus jopa kauemmas. Saa nähdä. Mutta yksi asia minua ehkä kiehtoo jopa niin paljon, että uskaltaudun irti satamasta: se sataman kapakan villikissa. Olen kuitenkin niin paljon luontoihminen. Ehhehhheh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti