Maailmassa on montakin paikkaa, jossa säilytetään virallisia mittoja. Metrin mitasta huolehditaan Pariisissa mittojen ja painojen museossa. Tuossa museossa lienevät myös lukuisten naisten ja miksei miestenkin mitat, ja siellä voi käydä aika ajoin tarkistamassa nurkkasilmällä niota menneitten päivien oikeita, virallisia ja kyselyihin ja lomakkeisiin merkittäviä mittoja ja painoja.
Metrin mitta taitaa muistini mukaan olla yksi kolmassadasmiljoonasosa valonnopeudesta tyhjiössä, jos se nyt siellä haluaisi johonkin mennä. Vähän tarkemmin sanottuna se on siis aivan tasan metri.
Onhan noita mittoja ja niiden säilytyspaikkoja ja määritelmiä. Mutta milläs sitä onnea sitten oikein mitataan? Voi sitä mitata itse asiassa ihan millä haluaa. Jollekin onni on viisimetrinen vene, toiselle se on 49 kiloa. Tupakkimiehelle onni on kutakuinkin viisi euroa, jos on muutaman tunnin odotellut tupakatta kotona. Nälkäinen tulee onnelliseksi kolmen euron hampurilaisella ja junaan ehtinyt on onnensa kukkuloilla, kun juna on kolme minuuttia myöhässä ja sattuu vielä kihisemään asemalaiturilla, vaikka sen jo pitäisi olla matkalla kohti Hämeenlinnaa. Jäihin pudonnut tulee onnelliseksi 42 numeron saappaista, kun olisi vajonnut liian isoilla, ehkäpä 49 numeron Kontioilla järven pohjaan. Ja aika monet ovat onnellisia vain yhdestä, joka tulee iltapäivällä väsyneenä kotiin ja on iloinen valmiista ruuasta ja kahvin tuoksusta.
Joku sanoo, ettei onnea mitata rahalla. Mistä hän voi semmoisen niin varmaksi mennä sanomaan? Onnelle kelpaavat kaikki maailman mittarit, niin rahat kuin tavarat, metrit ja kilot, eurot ja dollarit, niin laajentuneet sydämet kuin keuhkotkin, katkenneet kädet ja jalat, pitkät matkat ja etäisyydet. Onni on varsin elastinen ja paljoon sopeutuva. Se mahtuu joka paikkaan, vaikka on suuri kaikkialle. Ja se täyttää maailman, vaikka on aivan liian pieni yksin taivaan alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti