Juna vilisti aavaa lumimaisemaa kuin värikynä valkoisella paperilla. Peltoaukeiden puhtaat lumipeitteet olivat täynnä jäniksenjälkiä. Maatalojen pihoilla seisoivat hevoset vällyjen alla höyryten kuin elävät patsaat lautaset väristen kovassa pakkasessa. Kun ihmistä alkaa palella, se tahtoo sisälle lämpimään tai kuumaa hohkavan nuotion ääreen. Mutta mitä miettii kylmässä värisevä, vilusta tärisevä eläin? Osaako se kaivata sisälle lämpöiseen pilttuuseen, vai paleltuuko se kuoliaaksi tahtomatta hakeutua sisälle suojaan? Odottaako se kylmissään, että joku toisi sille lämmikettä?
Hevonen tiennee jossakin ajatuksen hämärissä, että sisällä on lämpimämpi kuin kirskuvassa pakkasessa. Koira ymmärtää juosta ovelle haukkumaan, ja kissa hyppää kylmissään vaikka tassut kiinni ikkunaruutuun sisälle pyrkiäkseen. Mutta ymmärtääkö hirvi muistella mennyttä kesää, kun lihas tärisee kylmästä? Onko ilveksellä halua hakeutua kallioluolan kuvitteelliselle nuotiolle tyyneen suojaan, kun kelmeä pakkaskuu värittää tuulta tuiskivan salomaan? Vai hoitaako luonto näin heikompiaan ja antaa pakkasen tainnuttaa vähäväkisen eläimen ikiuneen räiskyvien revontulien ristitulessa. Jäätyykö uksensa auki jättänyt salometsän vanha kontio huolimattomuuttaan ja osaamattomuuttaan, luonnon luomaa väsymystään koloonsa kuin russakka pakkaseen? Tuota minä en tiedä, kun yksikään eläin ei puhu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti