Italialainen ulsteri kertoo pienen pojan ajatuksia sellaisina tuokiokuvina kuin ne alle ja vähän yli kymmenvuotiaan pojan päässä liikkuvat. Jotkut asiat ovat hyvinkin jäsenneltyjä, toiset taas hajanaisia tuokiokuvia niin kuin elämässä aina. Jotkut henkilöt ovat osittain totta, mutta suurimmalta osaltaan he ovat fiktiivisiä hahmoja, monien ihmisten summia. Tapahtumat ovat kuitenkin sellaisia, että ne on eletty aivan varmasti läpi lukemattomissa kylissä ja kaupungeissa. Mutta monista pienten poikien salaisista puuhista tai ilon ja murheen lähteistä ei kukaan enää aikuisena uskalla tai halua puhua.
Vasta nyt uskalletaan puhua ääneen ja julkisesti lasten raiskauksista, insestistä. Valitettavasti nuo asiat eivät ole vain tämän ajan ongelma, vaan ihmiset ovat olleet raatoja aina ja ikuisesti.
Italialainen ulsteri ei saarnaa eikä hurskastele. Pienet pojat eivät yleensäkään saarnaa tai hurskastele eivätkä varsinkaan tuomitse. He vain elävät elämänsä vallattomina, kunnes kasvavat aikuisiksi ja unohtavat koskaan lapsia olleensakaan.
Vuoropuheluja Italialaisessa ulsterissa ei ole. Jokainen voi siis pojan kertoman mukaan itse kuvitella sanat itse kunkin suuhun. Maanantaihin siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti