Kannattaako puhkaista naapurin auton renkaat?

Kun tunnemme kärsineemme vääryyttä, tekee mieli kostaa, maksaa takaisin samalla mitalla. Se on ihmisen luonnollinen reaktio. Ei ole helppoa vain nielaista aivan kaikkea. Mutta mietitäänpäs vähän asiaa.
Naapurini huutelee hävyttömiä (minun naapurini eivät koskaan huutelisi hävyttömiä ja se pitää tässä erikseen mainita). Provosoidun ja huutelen takaisin samalla mitalla. On alkamassa naapurien välinen sota, ja sodat kestävät usein hyvin kauan.
Huutelen hävyttömyyksiä naapurilleni. Mutta hänpä vastaakin aivan odottamattomalla tavalla ja kutsuu minut ystävällisesti kylään. En takuulla mene, mutta melko pian minua alkaa mokoma huutelu kaduttaa ja lupaan mielessäni pyytää häneltä jonakin päivänä anteeksi. Ei syttynyt sotaa.
Keskustelemme ja vertaamme tietoamme. Olen väärässä. Ystäväni on oikeassa. Haluan pitää pääni, mutta ystäväni tuntee minut ja myöntyy minun kantaani. Hän ei häviä mitään, mutta enpä kovin paljoa voita minäkään. Paitsi, että minulla on edelleen ystävä, älykäs ystävä.
Riidat ja eripurat alkavat usein varsin mitättömistä syistä jos syistä ollenkaan. Mitä ihminen voittaa muistamalla, että vuonna 1985 Nivalan torilla oli kipparinhattuinen naismyyjä myymässä matontamppaimia. Toinen sanoo, ettei se millään voinut olla vuosi 1985, kun silloin oli se ja se. Tuosta asiasta väitellään ja pian riidellään. Ja saatetaanpa vaikka käydä käsikähmään. Tai vaikkapa puhkaista auton renkaat. Kipparinhattuinen matontamppaimien myyjä tuskin muistaa koskaan Nivalan torilla käyneensäkään ja silti vain renkaita puhkotaan. Ehhehhehhehheh. Mitä vielä. Kyllä se oli 1986;-) Muistan sen siitä, että kaksoset täyttivät silloin yhden vuoden. Lällälläälläääälää.

Voi että se huojentaa

Pääministeri oli tänään hyvin huojentunut mies, kun hänelle selvisi, ettei Nuorisosäätiö ollutkaan antanut hänelle vaalirahaa RAY:n sille myöntämistä avustuksista, vaan jostakin aivan omasta momentista - mistä lie kansalta kerätystä kolehdista. Pääministeriä hymyilytti, kun oli niin huojentunut.
Eikö noita velmuja kukaan saa kuriin? Eikö noille kelmeille löydy lakia tästä maasta? Ajatellaanpa näin: Minä tarvitsen huippuhyvin palkatun työn vaikkapa New Yorkista, mutta minun pitää ensin päästä hakemaan sitä työtä paikanpäälle. Minäpäs tallustelen Nuorisosäätiöön ja sanon reippaasti: "Tarvitsen 20.000 euroa hakeakseni minulle itselleni mukavaa ja leppoisaa työpaikkaa." Ei tarvitse olla velho ymmärtääkseen, ettei minulle rahaa tipu. Mutta kun politiikan huipulta samaan toimistoon kävelee mies ja sanoo:"Olen pyrkimässä huippuhommiin eduskuntaan ja tarvitsen 20.000 euroa. Laittakaapas tilille." Ja jo seuraavana päivänä raha on tilillä. Sama maa. Sama laki. Mikä hiivatti tässä hommassa oikein mättää? Miten voi olla mahdollista, että johonkin erikoishommaan saa noin vain toisten rahoja? Minä haluan tähän maahan aivan oikeasti lakia ja oikeutta. Samaa lakia aivan kaikille. Tai jos ei lakia saa, rahat tasajakoon jokaiselle. Voi että se huojentaa.

Leikitäänpä tuomaria

Kyllä tuomitseminen ja oikeuden jakaminen ovat vaikeita asioita. Vai mitä sanotte seuraavista esimerkeistä. Mies kaappasi rikkaan perijättären (tuo muistetaan sanoa jokaisessa asiaa koskettavassa uutisessa) ja hänelle ennustellaan noin kahdeksan vuoden tuomiota vakavasta rikoksesta. Mutta eihän tuossa kuitenkaan kenellekään käynyt juuri mitenkään. En yhtään vähättele kidnapatun kärsimyksiä, mutta tuomio (siis ennustettu) vaikuttaa aika kovalta joihinkin muihin rikoksiin verrattuna. Toisessa tapauksessa äiti luovuttaa kaksi lastaan pedofiilien käsiin ja nämä raiskaavat yksi- ja seitsemänvuotiaita lapsia säännöllisesti neljän vuoden ajan mitä raaimmilla tavoilla. Tuomiot vaihtelevat puolestatoista vuodesta neljään vuoteen. En uskalla edes ajatella noitten lasten kärsimyksiä tai tapahtumien ja tekojen vaikutusta heidän tulevaisuuteensa. Olisiko tuomio ollut kovempi, jos nuo lapset olisivat olleet rikkaan teollisuussuvun perijöitä ja perijättäriä ja jos heidät vielä olisi ennen noita hirmutekoja kidnapattu? Lasten kärsimys on käsittääkseni aivan sama. Olisiko tuomio ollut kovempi, jos sitä olisi puitu julkisuudessa yhtä paljon kuin tuota kidnappausta? Olisiko, olisiko, olisiko?
Eilen näin (näin, kun pakotin itseni katsomaan) elokuvan nimeltä Kuoleman kentät. Se kertoi Kambodzan sodasta ja sen mielettömyyksistä, punaisista khmereistä ja heidän tavoistaan käsitellä "vihollista", veljeään, sukulaistaan, naapuriaan. Elokuvassa kerrottiin, miten pienet lapset kasvatettiin ja koulutettiin "opettamaan" vihollista. Lapsi on julmuudessaan aikuisen kaltainen saamansa esimerkin ja opetuksen mukaan. Niinpä olen varma, että näin avoimessa ja tietoisessa maailmassa on aivan liian paljon huonoja esimerkkejä lapsille, jotta me voisimme turvallisin mielin katsoa tulevaisuuteen. Mitä me teemme pienimmille, sen he tekevät meille. Huh.

Kalkituslaulua laulamaan

Blogi on varsin oivallinen paikka arkistoida moniaisia asioita ja tapahtumia, tarinoita, kertomuksia, laulujakin.
Kerranpa sitten pohdin asiakkaani kanssa, miten pellonkalkitsijan pitkää ja yksinäistä päivää voisi jotenkin piristää ja niin kokosimme kasetillisen musiikkia, ja nauhan molempiin päihin äänitettiin Beston-kalkituslaulu, jonka nykyinen tangokuninkaallinen, Kaija Lustila varsin ansiokkaasti lauloi.

Saanut on Päätalon Ville kauraa
hehtaarilta, jotta nyt on vara nauraa.
Mitäs siitä tullutkaan ois ilman kuonaa:
BESTON-kuonan kanssa pelto tuottaa muonaa.

Perunaa kasvattaa on ilo kyllä.
Beston kalkkitasapainon pitää yllä.
Hapanta naamaa ei eikä maata
Beston-kalkituksen jälkeen nähdä saata.

Sänki on verraton, sanoi Ville.
Paras pohja ilman muuta Bestonille.
Siellä kun se muokatun mullan alla
liukenee, ei sitä pane talvihalla.

Mallin kai vehnä sai rottingista,
kun korsi runsaasti toi piitä Bestonista.
Vilja lainehille taipuu, vaan ei suista
tähkää maahan, sillä korressa on ruista.

Sänki on, verraton...

Tullut on Päätalon Ville siihen
tulokseen: Beston-pelto täyttää riihen.
Siitä saa viljamaa voimaa kasvaa.
On Beston pellolle kuin moottorille rasva

Sänki on verraton...

Lauleskellaan reippaasti Jambalayan melodiaan.

Aivastamalla sikamaisesti lisää tilaa

Kun aivastus tulee, sitä ei pysäytä mikään. Ei edes väkivahva hissikoneisto. Astuin kahdeksannessa kerroksessa hissiin ja lähdin tyytyväisenä matkustamaan alaspäin. Nenässä kutkutti. Vetäisin ensimmäisen hätäisen aaaahhhhni sisään ja samalla hissinovi aukesi. "tsiiiih!" Arvokas rouva ja keskikokoinen perhe astuivat hissiin todistamaan nuhimistani. Aika ahdasta tuli.
"On tämä sikainfluenssa aika harmillinen tauti." En tuota ajatellut ääneen sanoa, mutta sekin vain tuli kuin aivastus tai Jäätteenmäen faksi. Kylläpäs minä olinkin ilkeä. Mutta aika paljon tilaa tuli. Arvokas rouva painoi päänsä alas ja nojasi tiukasti hissin takaseinään. Keskikokoinen perhe katseli kuka minnekin, muttei minua. Nuhat tarttuvat pisaroina, eivät katsomalla. Tuota en kuitenkaan enää ääneen sanonut. Niin sikamainen en sentään ole. Minäkään.

Asia, jossa ei ole hintalappua

Kävin lapsillani kylässä: Jyväskylässä Jussilla, Tampereella Tuomaksella ja Kankaanpäässä Sassalla. Hmm. Ihan riimin vuoksi Sassan kannattaisi muuttaa ehkä Saloon.
Joka ikinen kerta minä ihastun noihin poikiin aina uudestaan ja se on suurista suurin onni elämässäni. Kaikki he ovat vilkkaita ja eloisia ja ahkeria nuoria miehiä, ja jokainen tietää täsmälleen, mitä elämältään haluaa. Kukaan ei kurkota kuuta, mutta eipä kenenkään heistä tarvitse madellakaan muitten edessä. Kun istumme syömässä, ei ole yhtäkään tyhjää hetkeä tai joutavaa sanaa, vaan keskustelu soljuu aina iloisesti ja vivahteikkaasti. Heillä on minulle asiaa ja minulla on kertomista heille. Kannatti lukea joka ilta pieni tarina tai satu tai soitella ja lauleskella nukkumattilauluja. Eivät menneet hukkaan nuo yhteiset, pienet tuokioiset.
Kun sitten Kankaanpäästä lähteissämme halasin kuopuksen tyttöystävää, sanoin kuin ohimennen: "Eläkää ihmisiksi ja rakastakaa toisianne." Minulle vastattiin: "Se ei oo vaikeeta." Sellaiset ystävät kuin ovat pojat ja sellaiset pojat kuin ovat ystävät. On onneksi asioita, joissa ei ole hintalappua.

Kool laijon, kool laijon, kooooooooool laijoooon!!!

On tärkeää heti aamulla tietää, miten Amerikan mantereella on jääkiekkoa edellisyönä pelattu. Analhaimin Ankat löi Detroitin Punasiivet mennen tullen, kun Petrov pyöritti ja niin edelleen. Eikä siinä vielä kaikki. Heti perään kerrotaan amerikkalaisen jalkapallon tuoreimmat kuulumiset ja kohta ollaan seuraamassa kaksi ja puolimetristen mustien miesten koripallonpelaamista ja pian matkataan golfareitten mukana toisessa päässä mannerta eikä aikaakaan: jo syöttää valkohousuinen mies polvi koukussa kierrettä kummulta kohti häkki päässä kyyköttävää miestä. Ja tämä kaikki aamu-uutisten jälkeen. Kotimaassakin on urheiltu, mutta ei siitä ehditä juuri kertoa muuta kuin, että Palanderin jalka on taas kipeä.
Töihin ajellessa on aikaa pohdiskella tärkeitä asioita. Urheilu-uutisten innoittamana mietin, minkä nimisiä urheiluseuroja Nivalassa voisi olla. Edellisyönä jääkiekkoa oli valtameren takana pelannut mm. St Jose Sharks. Meillä on täällä muutama tunnettu suku, joiden nimeä käytetään säälimättä aina, kun vaan suinkin voidaan. On Kallio, Saalasti, Vilkuna ja ehkä tulevaisuudessa Sailas. Jääkiekkoseuran nimi voisi olla Pyhän Joosen Lampaat. Olihan Joose Vilkuna eläissään tunnettu lampaankasvattaja. Jalkapalloseuran kannattajajoukko voisi huutaa villahuivit suoraksi vedettyinä kentän reunalla: Koooooooooooooool laijoooooooooooon! Kallion nimestä voi mainiosti vääntää englanninnoksen Callion tai siis Call Lion. Naisten pesäpallojoukkueen pelipaitaan painatetaan jo seuraavaksi kesäksi vihreäkeltaiset tekstit: Sailaan Kauliit: naispesäpalloilijat kun juoksevat kauriinketterästi pesältä pesälle.
Sarjatasolla täällä ei vielä salibandya pelata, mutta joukueen voi siitä huolimatta nimetä valmiiksi. Se on luonnollisesti Saalastin Salibändi. Ja kun pojat/tytöt iltaisin ajelevat harjoituksiin, koko kylä puhuu Saalastin Salibänditreeneistä. Siellä on aina hyvin opettavaista.