keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Marjapäissään pitkin taivasta

Pihlajapuut värjäävät maisemaa ruskaiseksi ja punaiseksi. Oksat notkuvat runsaista marjatertuista ja puut näyttävät hedelmällisiltä kuin olisivat paratiisin omenista kylläiset. Suuret tilhiparvet lentävät levottomina puusta toiseen, pihlajasta koivuun, koivusta pihlajaan, käyvät kiertämässä muutaman korttelin ja palaavat takaisin yltäkylläisille oksille.

Sanotaan tilhien humaltuvan pakkasöiden palelluttamista pihlajanmarjoista. Lintuja katsellessani muistin ihan ensimmäisen humalani, kun kaverin kanssa joimme mehupulloon laskettua konjakkia Häkkisillan harvalautaisella kannella. Iloisina ja huolta vailla juoksimme sitten helmikuisilla kantohangilla illan pimeässä. Kevyt oli jalka ja pää ja kielen kannakkeet. Nauru raikui ja luiskahti laulukin helmipimeään iltaan, kun kirmasimme ojien yli kuin kevätjänikset. Eivät meitä ojat estäneet saati piikkilangat hidastaneet, vaan riemuisin sydämin ja humalasta hilpeiksi käynein aivoin temmelsimme, kunnes veri kierähti muutaman kierron ja humalatila alkoi pikkuhiljaa hälvetä ja olo tasaantua tahmeaksi laskuhumalaksi.

Eivät malttaneet tilhitkään pysähtyä kuin pieneksi toviksi ja jatkoivat kohta matkaansa. Lensivät suurena parvena, hidastivat vähän vauhtiaan ja laskeutuivat puuhun, liikehtivät tai söivät marjan, kaksi, jos marjaisessa puussa olivat, lehahtivat taas lentoon, kiersivät pienen lenkin, suunnistivat taas mielipuuhunsa ja kohta matka jatkui toiseen puuhun. Parvet erkanivat ja yhtyivät ja lento oli vilkasta ja kaartelevaa, mutta en nähnyt yhdenkään linnun törmäävän toiseen. Sulassa sovussa ne täyttivät välillä taivaan ja puun. Ruskapuiden lehdet putoilivat, ja kun päivä oli puolessa, naapurustossa näkyi jo lähes lehdettömiä ja marjattomia pihlajia.

Miksi ei lintunen käyttäydy kuin ihminen. Miksi se ei istahdaa kaikessa rauhassa puuhun syömään marjoista mahansa täyteen, asettaudu istumaan ja sulattelemaan, röyhtäilemään ja piereskelemään, kenties myös hieman ruuan päälle torkahtamaan ja sitten taas höntäistä hiukopalalle, kun maha on vähän laskeutunut. Ei sovi tuo ihmisten tapa linnulle, vaan kovin on hötkyiltävä, kun kerran kantavat siivet on alleen saanut. Ja ehkä varsinkin tilhin on käyttäydyttävä noin jo nimensäkin takia. Nimihän tulee vanhasta ruotsista till hit. Suomessa tuota lintua kutsuttiin ammoisina aikoina suorana käännöksenä hihiiniksi. Kun sen jo nimensäkin puolesta pitää koko ajan olla tulossa tänne tai menossa sinne, ei se voi luontoaan vasten asettua ja ruokaansa sulattamaan istua.

Lintukin ymmärtää, että istumalla se kuluttaisi päivässä noin kymmenen marjaa, kun taas lentämällä kulutus moninkertaistuu. Vaan minkäs teet, kun olet vasta kesällä kuoriutunut, lentämään oppinut ja linnun tavoille kasvanut. Ilmassa on oltava, kun humalluttavat marjat mahassa lämmittävät. Marjapäissään on roivailtava pitkin taivasta ja riemuittava linnun elämästä.

Ei kommentteja: