Mies istuu meren rannalla ja tuijottaa silmä värähtämättä horisonttiin. Piippu savuaa ja liukas luuvarsi liikkuu huulilla suupielestä toiseen. Kurisee. Miettii mies maailman ensimmäistä hetkeä.
- Missähän päin maailmaa se tämäkin päivä ensimmäisenä alkoi?
Horisontin saarirykelmä värisee. Pakkasyön jälkeen lämpö saa kaukaiset rannat eläviksi ja väräjävässä ilmassa leimuileviksi.
- Kuka näki sen pimeästä tunkevan päivänsäteen ja kuka mahtoi aivan ensimmäisenä selvitä synkästä yöstä päivänvaloon?
Aurinko nousee ylemmäs ja kirkastaa lahdenselän vitivalkoiseksi. Piippu sammuu. Kurisee.
- Missä kohtaa vaihtui yö päiväksi vikkelimmin ja missä kohtaa saattoi viimeistä hetkeä valveilla väsynein silmin haaruilla?
Aamun virkistämä korppi lekuttelee pikimustan toverinsa kanssa selän poikkpäin ja haukkuu mennessään kuin kylän koira.
- Missähän kohtaa maapalloa se ensimmäinen sekunti räpsähti kellotauluun?
Korisee piippu tyhjänä ja pikinen öljy tunkee suuhun. Kopistelee mies piipun tyhjäksi kantalappua vasten, polkaisee tottumuksesta kuumat perät maahan, nousee ja kävelee joutomiehen askareisiin mitään tekemään - uuden päivän ensimmäinen ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti