Maksuautomaatti pohjakerroksessa

Kävin tänään katsomassa poikaani OYSissä eli Oulun Yliopistollisessa Sairaalassa. Poika voi hyvin ja se on tärkeintä. Mutta ennen kuin tapasin Jussin, minun oli ajettava autoni parkkihalliin. Ja siitä alkoi kohdallani melkein päättymätön tarina - never ending story.
Ajoin auton sisään ja etsin tyhjän ruudun. Yritin painaa mieleeni, mihin auton jätin. Portilta sain nappia painamalla lipukkeen, jonka visusti talletin taskuuni.
Sairaalasta lähtiessäni kysyin joltakin henkilökuntaan kuuluvalta, pääsikö sairaalasta sisän kautta parkkihalliin. Kuulemma pääsi, kun käveli vain käytävää suoraan eteenpäin. "Entäs jos tulee tiiliseinä vastaan", kysyin. Sitten oli kuulemma syytä vähän kääntyä. Mutta jos olisin kävellyt ohjeen mukaan suoraan, olisin pudonnut kaiteen yli rotkoon jo melkein matkani alussa. Opasteita parkkihalliin ei ollut missään. Löysin itseni ravintola Kultakutrista vai mikä lie ollut. Sielläkään ei ollut opasteita halliin. Miten voidaan oudon turistin kuvitella löytävän kaupungin kokoisesta sairaalarakennuksesta tiensä jonnekin uuteen ja outoon paikkaan ilman opasteita. Sen tietää vain suunnitteluinsinööri.
Kun sitten viimein pääsin sisälle parkkitaloon, olin osastolla A, vaikka minun piti päästä osastolle B. Näin autoni ja katsoin sitä teräsverkon läpi. En kuitenkaan löytänyt kuin kissanmentävän aukon verkkoaidassa enkä siis voinut mennä autolleni osastolta A osastolle B. Huomasin kuitenkin oven, jonka yläpuolella oli iso A ja ykkönen. Avasin oven ja astuin ulos ja kun astelin kerroksen alemmas, löysin oven osastolle B. Siinä auto olikin heti oven takana. Opasteiden asemesta minun pitikin löytää mieleni sopukoista loogisen päättelyn avulla oikea reitti ensin autolle ja sitten maksuautomaatin kautta ulos.
Kaivoin taskusta sisälle tullessani portilta napilla painamani lappusen ja etsin silmilläni maksuautomaattia tai jotakin opastetta, mutta en löytänyt kumpaakaan. Ajattelin, että loogisesti automaatin täytyy olla ulosajomatkani varrella ja lähdin ajamaan siis ulos. Automaattia ei kuitenkaan näkynyt. Niinpä siis pysäytin autoni ulkona ennen ulosmenoporttia ja etsin taas maksulaitetta. Ovella oli teksti: Maksuautomaatti pohjakerroksessa. Hmm. Mutta missähän kerroksessa minä sitä opastetta luin? Pitikö minun jostakin vihjeestä älytä olevani pohjakerroksesa, vaikka olin maan päällä? Monesti pohjakerrokset ovat maan alla tai saattavat ne joskus olla hyvinkin korkealla. Katselin ympärilleni, mutta en nähnyt kerroksen nimeä puhumattakaan automaatista. Minun olisi pitänyt alkaa harrastaa loogista päättelyä siinä ulko-ovella nälissäni ja kotiinlähtökiireessäni. Kuulin kuitenkin pian isoäänistä naisryhmän keskustelua ja näin samalla suurikokoisen automaatin aivan toisessa päässä hallia. Kävelin siis sinne.
Automaatti oli rikki eikä siihen voinut maksaa. Automaatilla seissyt naisjoukko soitti laitteen kyljessä olevalla sisäpuhelimella parkkihallin hoitajalle ja tämä ilmoitti, että maksulinjat ovat poikki. Hän pyysi meitä ajamaan ulos ja portilta soittamaan. Hän sitten avaisi portin. Naiset ajoivat edelläni ja pysähtyivät portille ja ohjeen mukaan soittivat ja portti avautui. Ajoin heidän perässään ja portti yritti laskeutua autoni katolle, mutta nousi kuitenkin taas ylös eikä kolhinut kattoa. Olisiko meidän kaikkien pitänyt yksi kerrallaan pysähtyä soittamaan ja nostattamaan puomia, kun sen olisi voinut jättää kokonaan ylös siksi aikaa, kunnes vika oli saatu korjatuksi. Minun ja portinvartijan ajatukset eivät kohdanneet, mutta eivät ne kohdanneet myöskään parkkihallin suunnittelijan ajatusten kanssa. En minä lähde maailmalla arvailemaan, miten asiat toimivat. Jos asia voidaan opastein hoitaa kerralla kuntoon, ei muidenkaan tarvitse seistä karvahattu kourassa parkkihallin ulkopuolalla arvailemassa, missä kerroksessa mahtaa olla maksuautomaatti. "Olet tässä pohjakerroksessa. Reitti maksuautomaatille on merkitty keltaisin nuolin." Onko vaikeaa?