Kun matkustaa pitkin maailmaa mitä ihmeellisimpiä nähtävyyksiä näkemään, ei mikään enää oikein pysty kovin syvältä säväyttämään. Pisan kalteva torni on lol. Vatikaanin Pietarin kirkko on lol. Niagaran putoukset ovat lol. Kaikki on nähty jo joko livenä tai netistä tai televisiosta tai kolmiulotteisista elokuvista.
Toista oli ennen, kun matkustin pienenä poikana Pylkkösen Tuomon mopon tarakalla Karvoskylälle sukulaisiin kauas kaikesta keskelle Rutkun aavaa peltomerta. Kun istuin hiljaisessa tuvassa ja kuuntelin seinäkellon yksitoikkoista klaksutusta, kuulin ihmisen käden jäljen mittaavan minulle aivan uutta ja ennen elämätöntä aikaa. Seinäkellon liikkuvat osat pyörittivät myös minun mielikuvistustani. Ja kun istuin urheilumallisen mopedin takapenkillä katsomaan Rutkun reunan ojatyömaalla möyrivää kaivinkonetta, olin täynnä malttamatonta odotusta näkemään tuon maata siirtävän moottoripedon, nähtävyyden: ihmisen valtavassa koneessa luomassa maailmasta parempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti