Istuin aamulla hyvin kaukana Teksasissa punaniskojen hampurilaiskahvilassa syömässä aamiaiseksi pekonia ja häränpihviä. Näin valkoisiin kaapuihin pukeutuneita miehiä, ja heidän silmänsä kiiluivat yölinnun silmien tavoin valkoiseen huppuun leikattujen aukkojen läpi ja polttivat puuvillapaitaani reikiä kuin hitsipillin kuumat säkeneet. Kuulin vuosisatojen takaa puhetta, jonka uskoin jo ikuisiksi ajoiksi vaienneen. Näin sankkojen neekerijoukkojen marssivan jalkoihin lyödyt kettingit kilisten halkin pölyisen maan kohti massansa taloa ja puuvillapeltojen tuskantäyteistä työmaata. Näin palavan ristin pellonreunassa mustaa yötaivasta vasten, kuulin kirkonkellojen kammottavan kuminan sekoittuvan palavan ristin rätinään ja raskaiden ketjujen kalinaan. Näin sotilaiden polkevan lokaan kumppaninsa, äitinsä pojan, samaa maata, samaa heimoa. Näin veljen nostavan miekkansa veljeään vastaan, näin terän uppoavan ihmisen lihaan ja luuhun, luodin iskevän läpi. Näin piiskan iskevän ihmiseen. Näin käden katkaistavan, silmän puhkaistavan. Näin paksun köyden vahvassa oksassa ja siinä roikkuvan nuoren miehen, vieressä viruvan naisen. Näin oikeamielisen ihmisen huutavan käsi pystyssä:
"On se niin luonnotonta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti