Nörtti värjäsi papan siniseksi

Oletetaan, että tietokoneviruksen voi tartuttaa ihmiseen. Joku on jo tuota asiaa testannutkin ja asentanut itseensä tietokoneviruksen ja kokeillut, miten se vaikuttaa bittiympäristöön. Tietokoneviruksen saastuttama ihminen on onnistunut levittämään vahinkoa mm. kassajärjestelmiin ja tietokoneohjattuihin kulkulupiin. Ihmisen on siis varauduttava lähitulevaisuudessa paitsi erilaisiin influenssarokotuksiin, myös päivittämään oma ruumiillinen virustorjuntaohjelmansa.
Olavi Rantala nautti suunnattomasti eläkepäivistään ja hänen mielestään parasta oli loikoilla kauniina kesäpäivänä rantakalliolla lukemassa mukavaa kirjaa tai vain mietiskelemässä huvittavia asioita. Hänelle asennettiin muutama vuosi sitten uusi sydämentahdistinprosessori, ja veri kulki ja kohisi suonissa ja elimissä. Eipä ollut hätäpäivää. Kunnes sitten kerran samalle rannalle sattui pahankurinen poikaviikari, mikä lie nörtti, jonka prosessorinpaljastin ilmoitti lähellä makaavan miehen sydämentahdistimen. Ajatteli nörtti vähän huvitella ja tartutti Rantalan Olavin tahdistimeen vikkelän viruksen, joka milloin kiihdytti, milloin hidasti sydämen sykettä. Ja nörtille nauru maittoi, kun rannalla makasi pappa kuin kameleontti milloin tummanpuhuvana, milloin sinisenmustana tai tulipunaisena, joskus vitivalkoisena. Leikkipä poika hetkisen jumalaa ja pysäytti papan sydämen pariksi minuutiksi kokonaan ihan vain veikkaa lyödäkseen, vieläkö tuo tuosta tokenisi. Tokeni toki viruksesta vaari, kun oli virustorjunta kunnossa ja ohjelma paikkasi häiriön tuota pikaa. Sielläpä rannalla sitten ihmeteltiin lopun päivää nuorta nörttiä, joka kaivoi syvältä suolestaan prosessorinohjainta ja viruksenlevitintä vain todetakseen, ettei jatkosodan veteraanin kanssa kannattanut bitillä pelleillä.

Pirun hyvä pappi

Nainen sai kuolemantuomion miehensä taposta: löi miestään lapiolla päähän, kun tämä oli kuristamassa hengiltä naisen ystävää. Ylimpänä tuomarina oikeudessa toimi pappi, joka lempeällä äänellä luki naiselle tämän tuomion, sanoi ymmärtävänsä naista ja sanoi tietävänsä, ettei nainen ollut paha, ei alkuunkaan. Sanoi myös tietävänsä, että mies oli kovin paha, perinjuurin häijy ja ehkä kohtalonsa ansainnut. Mutta ei pappi muutakaan voinut: sellainen oli laki. Pirun hyvä pappi.

Lihapullia kuolleitten talosta

Valkoiseen rasiaan muovikelmun alle kaasuun pakattu jauheliha ei ole minun mielestäni elintarvike, vaan jätettä ja viattoman luontokappaleen (niin ruokaa tekevän ihmisen kuin jauhelihaksi jauhetun eläimenkin) väärinkäyttöä. Kun tuollaisen kaasuun pakatun lihakasan kaataa kuumalle pannulle ja levittelee sen paistumaan, siitä löyhkää lihalle kuulumaton, pilaantuneen eltaantunut, vastenmielinen haju. Kuka on päättänyt, että ruoka saa haista pahalle, kunhan se täyttää jonkin elintarvikeviranomaisen määräykset?
Viljelijä on kasvattanut karjan ruuaksi sääntöjen ja määräysten mukaan. Liha on varmasti tuoretta, kun elävä eläin ajetaan teurastamoon ja siellä jalostetaan valmiiksi pihveiksi ja leikkeleiksi ruokapöytään. Sitten joku jauhaa paistilihan (niin ainakin jauhelihapaketin kyljessä lukee) jauhelihaksi ja pakkaa sen valkoiseen stryroxrasiaan, sumuttaa sisään elintarvikekaasun (ruuahhahhahhaha) ja pyöräyttää muovikelmun ympärille. Ja kun kuluttaja sitten aukaisee tuon paketin, helvetinmoinen löyhkä kuin kuolleitten talosta leviää ilmaan. Haista vaikka. Laita siitä sitten herkkuruokaa, jos pystyt. Tänään tarjolla lihapullia kuolleitten talosta - bon apetit sitten vaan.

Onpas neidillä nätti pylly

On luonnollisia ja luonnottomia asioita. Luonnollinen asia on puu ja pensas, luonnoton taas kerniliina keittiönpöydällä. Luonnollinen asia on ihmisen syntymä, luonnoton taas sen raaka teurastaminen. Luonnollinen asia on ihmisen vartalo, luonnotonta sen silpominen. Mutta jossakin kohtaa ihmisen aivoissa ovat nuo luonnolliset ja luonnottomat asiat menneet vallan vinksalleen ja kääntyneet päälaelleen.
Tapaan kadulla viehättävän naisen ja minun tekee mieleni puhutella häntä. Pyydän hänet siis istumaan kanssani mukavaan kahvilaan ja istuudumme kahvikupposten ääreen.
- Kummalta puolen pelaat jääkiekkoa, oikealta vai vasemmalta?
- Mä oon lefti.
- Minä taas raitti.
- Käytätkö rakastellessasi apuvälineitä?
PLAF! ja "Anteeksi, mutta mun pitää nyt kyllä mennä?
Korville tuli siis. Mutta jos olisin kysynyt häneltä, käyttääkö hän mieluummin Stigan olkasuojuksia vai valitseeko Kohon vastaavan paketin, hän tuskin olisi lyönyt minua korville, vaan vastannut käyttävänsä joko Stigaa tai Kohoa tai sitten jotakin aivan muuta.
Minä nyt vaan halusin kysyä, kumpi on luonnottomampaa, rakasteleminen ja sen variaatiot vai jääkiekko.
- Onpas neidillä nätti pylly.
- TÄÄÄÄÄÄÄÄ!
- Sanoin vain, että onpas neidillä nätti hylly.
- Eikös vaan olekin. 9,95 Haaparannan Ikeasta.
Mikähän tätä maailmaa oikein vaivaa?

Suikale ammattitaitoa

Saipa mies tehtäväkseen herasäiliön vanhan ja vuotavan, jo pieneksi käyneen säiliön tilalle. Ajoi mies hevosellaan sahalle ja osti useamman kuormallisen lankkua ja lautaa ja alkoi pikkuhiljaa rakentaa puista säiliötä.
Eipä työ päässyt pitkällekään, kun jo työmaan ympärille kerääntyi väkeä työtä arvostelemaan ja epäilemään, josko sellainen lankkusäiliö heraa sisällään pitäisi.
"Katsotaan, katsotaan" , sanoi mies ja jatkoi hätäilemättä ja kaikessa rauhassa tekemistään. Meni päiviä, meni viikkoja ja sarkapukuisten miesten arvosteleva joukko kasvoi. "Ehhehhei tuommoisesta koskaan tule tiivistä. Vuotaa kuin seula, sano minun sanoneen." "Ja minun." Ja minun." "Myös minun sano sanoneen."
Säiliö valmistui ajallaan ja tuli hetki, kun siihen laskettiin kellanvalkoinen hera. Kuohuten se purkautui putken päästä puiseen altaaseen, ja miehet seisoivat vieressä katsomassa ja odottamassa, miten nesteet tihkuisivat lankkujen välistä ulos. Mutta eipä vaan suostunut säiliö vuotamaan, vaan piti sitkeästi sisällään kaiken sinne pumpatun nesteen.
"No jopas jotakin. Mitäs sinä oikein tuonne lankkujen väliin pistit, kun siitä noin tiiviin sait?" Mies katsoi kysyjää ja hymyili kuin ohimennen:"Suikaleen ammattitaitoa." Niin sanoi mies ja käveli hiljaisen miesjoukon ohi omille teilleen.

Joko lupee pyöllyttään?

Minulla oli suuri ilo ja etuoikeus päästä mukaan ystävieni kanssa aavikkoretkelle modernisti ja vaaroja vältellen. Ajoimme hienolla maastoautolla hiekka-aavikon reunaan. Edessämme oli silmänkantamattomiin hiekkadyynejä kuin suuria, paikoilleen jähmettyneitä aaltoja. Paripäiväinen kamelinvasikka nojaili emoonsa ja katseli meitä kuin väsyneenä jatkuvaan, ihmisten tuottamaan meteliin ja moottorien jyrinään.
Kuljettaja laski autonsa renkaista ilmaa pois niin paljon, että renkaiden kumipyöristä tuli kuin kamelinsorkka: levenevä ja kantava. Kiinnitimme turvavyöt ja kuljettaja pyysi meitä vielä laittamaan kaikki irtoesineet tukevasti paikoilleen, jotta ne eivät lentelisi kovassa vauhdissa. Neliveto kytkettiin päälle, kaasu poljettiin pohjaan ja auto syöksyi kohti dyyniä kuin raivoava elefantti. Matala murina kuin leijonan kidasta riistäytyi moottoritilasta, ja hiekkapilvi nousi auton molemmille puolille. Dyynin huippu näytti terävältä eikä siinä ollut leveälle autolle tilaa. Kuljettaja käänsikin auton dyynin reunalle sellaiseen asentoon, ettei se päässyt kaatumaan, mutta luistui kuitenkin alaspäin osin kylki edellä, ja sakea hiekkaverho nousi auton ikkunoihin asti ja yli. Kun auto oli kahden dyynin välisessä laaksossa, sen piti saada reippaasti vauhtia noustakseen seuraavan dyynin huipulle. Ylöspäin kiivetessä ei voinut tietää, mitä tulevan huipun takana oli. Dyynien väliset laaksot saattoivat olla hyvinkin syviä ja jos auto olisi pudonnut alas, ylös sitä ei olisi enää ilman ulkopuolista voimaa saanut. Niinpä oli kuljettajan syytä tietää ennakkoon auton tuleva suunta. Mutta matkustajilla ei siitä ollut aavistustakaan, vaan tuntui koko ajan kuin auto olisi mennyt maailman reunalla valmiina putoamaan syvyyksiin.
Takimmaisella penkillä istunut nelivuotias tyttö hihkui onnellisena, kun auto syöksyi milloin korkeuksiin, milloin alas syvyyksiin kun taas hänen vierellään istunut tätinsä tunsi oksentavansa hetkellä millä hyvänsä. Hän rukoili kuljettajaa pysähtymään tai tämä saisi itse siivota mainion kulkupelinsä. Pysähdyttiin ja täti-Sari kertoi pyörtyvänsä siihen paikkaan.
Kun pääsimme perille leiriin, kyytiläisten olo rauhoittui vähitellen. Parin tunnin päästä lähdimme paluumatkalle ja ensimmäisten töyssyjen jälkeen takapenkiltä kuului nelivuotiaan reipas kysymys: "Joko Sallua lupee kohta pyöllyttään?"

Sinä ja minä liikennevaloissa

Taksin etupenkiltä näkee hyvin: kaistaviivoja, kadunvarren tapahtumia, autoja ja niiden kuljettajia, matkustajia, elämän kohtaloita... Istuinpa siis taksin etupenkillä Abu Dhabi -nimisessä kaupungissa varsin vilkkaassa iltapäiväliikenteessä. Arabimaassa taksia ei aja arabi, vaan ihan joku toinen. Arabimaassa suuria ja kalliita maastoautoja ajavat arabit eikä joku toinen. Ja niinkuin yleensä elämässä se, jolla on voimaa ja valtaa, voi ajaa toisen yli mennen tullen - kirjaimellisestikin.
Sattuipa niin, että taksin eteen taksin jo valitsemalle kaistalle ajoi suuri, valkoinen maastoauto. Taksinkuljettaja provosoitui ja painoi äänimerkkiä. Minäkin olisin tehnyt niin, sillä suuri, valkoinen maastoauto ei antanut mitään merkkiä aikeistaan. Ajoi vain eteen. Kun äänimerkki soi, samassa valkoisen maastoauton etuikkuna avautui ja ulos tuli valkoisen hihan peittämä käsi viittoillen taksinkuljettajalle varsin tutuin elkein. Ja kun pysähdyimme vieretysten seuraaviin liikennevaloihin, sai taksinkuljettaja kuulla kunniansa ja hänelle kerrottiin, mistä hän oli tullut. Minä näin, ettei eteen tunkeutunut kuljettaja näyttänyt mitään merkkiä vilkuilla tai muullakaan tavoin. Mutta suuren, valkoisen auton kuljettaja väitti toisin. Miksi? Siksi, että hän oli rikkaampi ja vaikutusvaltaisempi ja sitä kautta aina oikeassa. Ei siitä tämän enempää.
"Jos sinulla ei ole koulutusta, kielitaitoa tai rahaa, et ole koirankaan arvoinen." Tuon totesi taksinkuljettaja ja katui, että ylipäätään oli äänimerkkiä painanut. Hän oli saanut kuulla noiden muutamien sekuntien aikana herrakansan edustajalta, ettei hänen tarvinnut perätä oikeuksiaan vieraassa maassa. Kyllä hänelle piti riittää se, mitä hänellä oli: sänky ja jokapäiväinen leipä. Pienen lapsen kuva taksin mittariston päällä oli muistuttamassa, että jossakin kaukana hänellä on perhe, mutta jota hän ei koskaan saa mukaansa nykyiseen maahansa, koska perheen äiti ei pysty tekemään työtä vieraassa maassa omilta lapsiltaan. Ehkä jonakin päivänä tuo mies voi matkustaa kotiinsa. Ehkä hänellä jonakin päivänä on tarpeeksi rahaa matkustaa takaisin oman perheensä luokse. Kymmenen vuotta menee nopeasti. Niin hän sanoi.
- Menen sitten kotikylääni ja olen siellä suuri mies. Sellainen haave minulla on.
Siinä me seisoimme liikennevaloissa: minä ja hän.