Ystäväni Jorkki kirjoitti blogissaan, ettei vastuullisessa asemassa oleva rajapintapoliitikko (protestinostepelle) saisi kirjoittaa ihan mitä mieleen juolahtaa ja että hän miettisi tarkemmin sanojaan. "Jos äärikahelin päästä on pultti irtoamassa, voi varomaton lausunto kiertää sen viimeisen jengan irti." Noin juuri tapahtui viikko sitten Norjassa. Tuo Norjan massamurhaaja kirjoittaa manifestissaan (eli sekavassa sepustuksessaan), kuinka hänen mielestään 50-luvulla kaikki oli paremmin, äidit kotona laittamassa lapsille ruokaa, lapset koulussa tottelemassa opettajaa ja isä onnellisena tehtaassa työssä tienaamassa jokakuista tilipussiaan. Hänellä, nostalgian kuristamalla tappajalla tuskin on tuosta ajasta kovin paljon kokemusta, kun on itse syntynyt 70-luvulla.
Elin lapsuuteni 60-luvun Suomessa. Olin kuusivuotias, kun isäni kuoli astmaan eli siis tukehtui hengiltä. Itse kärsin nykyisin vähän noista samoista oireista, mutta ahdistavan hetken tullen tupsautan keuhkoihin annoksen Ventolinea ja pian on taas helppo hengittää. Ei ollut siis ainakaan tuo asia ennen paremmin. Ja kun tulin koulusta kotiin, ei ollut äiti vastassa lämpimän ruuan kanssa, vaan aikaisin aamulla hän lähti lypsämään paria lehmää talvella omaan navettaan ja kesällä yhteislaitumelle neljän, viiden kilometrin päähän. Aikaisin oli matkaan lähdettävä, sillä jo seitsemältä hänellä alkoi työ milloin milläkin rakennuksella ruukiämpärin hämmentäjänä tai ikkunanpesijänä tai naulankiskojana laastisista laudoista. Ja kun sitten neljän jälkeen äiti tuli kotiin, hän lähti saman tien iltalypsylle talvella siis omaan, kylmään navettaan tai kesällä neljän, viiden kilometrin päähän yhteislaitumelle. Polkupyörällä kauniilla ilmalla, polkupyörällä rankkasateessa, polkupyörällä myrskyssä, polkupyörällä myöhään syksyllä räntäsateessa... Ei ollut tuokaan asia ennen kovin paljon paremmin.
Amerikkalaisissa elokuvissa kaikki oli kuitenkin toisin. Kellohameiset äidit huiskuttivat ison, valkoisen talon terassilla, kun mies käynnisti Cadillacinsa tai Chevroletinsa ja kaarsi kravatti kaulassa pitkin asfalttia toimistoonsa, ja lapset vilkuttaen juoksivat lakeerikengät kiiltäen ja eväslaatikot repussa kolisten koulubussiin. Oli Elvis johtotähti ja Anka ihanne. Voi miten kaikki oli 50-luvulla paremmin. Elokuvissa.
Se viimeinen jenka irtosi ja hyökkäys modernia, avointa yhteiskuntaa vastaan vaati Norjassa lähes sadan ihmisen hengen - kuin elokuvissa, jossa kaikki on aina paremmin millä tahansa vuosikymmenellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti