Muuan ryhmä halusi tutkia Suomessa pölypunkin esiintymistä missä lie, mutta kuinka ollakaan ei löytänyt ainuttakaan punkkia mikroskoopin lasin alle tutkittavaksi. Moniko mies/nainen on talvipakkasilla kantanut kaikki vuodevaatteet ja sohvatyynyt ja matot ja muut tekstiilit ulos punkkinuottasille nitistääkseen nuo kutkuttavat pikku perkeleet. Aivan turhaa on tuo työ siis ollut, kun ovat kerran sukupuuttoon tai pelkkään puhtauteen kuolleet ja kadonneet. Mutta jos tuollainen punkki olisi vielä olemassa, kyllä se hämmästelisi yhtä jos toista asiaa.
Minullakin on sellainen seinäntäyteinen televisio, mitä lie reilusti yli 40 tuumaa. On se aika muhevan kokoinen peli kuvaa näyttämässä.
Katselin eilen olympiaurheilua ja kärpänen oli heräillyt tuijailemaan pöhnäpäissään ja hurahti suoraan television ruutuun roikkumaan. Luuli kai siellä auringon paistavan, mutta pahasti pettyi kuitenkin. Ei valo juuri sen kohmeista olemusta lämmittänyt. Enemmän lienee sitä kuumentanut Kalajokilaakso-lehdestä pyöräyttämäni astalo, jonka alle sen kuumeisesti kesää odottava kärpäsenliha litistyi. Ja tuli mieleeni pölypunkki. Jos siis sellainen pölypunkki olisi olemassa ja istuisi television edessä olevalla matolla ja katsoisi vähän ylöspäin, sen edessä olisi taivaanrannan täyttävä elävä kuva. Jos olisi aivoa pölypunkilla sen verran, että kykenisi jotakin järkevää ajatusta muodostamaan, luulisin sen tuumaavaan siinä matolla istuissaan: "No jo on jumalaton näyttö. Kerrassaan."
torstai 25. helmikuuta 2010
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Miinuksella
Jos joku ennustelukykyinen samaani olisi ehdottanut minulle joulukuun alussa, että seuraavan kerran ulkona tarkenee kunnolla vasta maaliskuulla tai että ylipäätään lämpötila nitkuttaa plussan puolelle vasta kolmen kuukauden kuluttua, olisin liittynyt veljieni mustalaisleiriin (yepas tuké, yepas maiké hop, hop, hop) ja muuttanut Portugaliin. Nyt alkaa olla pää aivan täynnä jääpuikkoja ja teräsjäätä, joka tukkii jokaisen sopukan, mikä sisältäpäin lämmitettävien talojen ulkopuolella on.
Mikä on se perkeleellinen mekanismi, joka naksahtaa päälle joka ikinen marraskuu ja saa ihmisen kuvittelemaan, että juuri tämä alkava talvi on se kaikista lämpöisin ja valoisin ja kuluu kaikkein nopeimmin? Olipa se mikä tahansa, tässä vaiheessa helmikuuta elimistö on jo niin kovasti miinuksella ja petetyn oloinen, ettei mikään sitä enää sulata tai saa uskomaan kesään. Ei mikään. Ei koskaan. Ei mikään koskaan. Paitsi AURINKO ihan muutaman viikon kuluttua! Plussalle. On se vaan kumma.
Mikä on se perkeleellinen mekanismi, joka naksahtaa päälle joka ikinen marraskuu ja saa ihmisen kuvittelemaan, että juuri tämä alkava talvi on se kaikista lämpöisin ja valoisin ja kuluu kaikkein nopeimmin? Olipa se mikä tahansa, tässä vaiheessa helmikuuta elimistö on jo niin kovasti miinuksella ja petetyn oloinen, ettei mikään sitä enää sulata tai saa uskomaan kesään. Ei mikään. Ei koskaan. Ei mikään koskaan. Paitsi AURINKO ihan muutaman viikon kuluttua! Plussalle. On se vaan kumma.
maanantai 22. helmikuuta 2010
Puliukkojen jääkiekkopeliä
Kovin ovat nykyisin nuo huippu-urheilua harrastavat alkoholipitoisten korvikeaineiden väärinkäyttäjät hyväkuntoisia. Ilta illan jälkeen olen saanut seurata monenmaalaisten pultsareiden varsin tyylikästä pelaamista, taklaamista, hyökkäämistä, puolustamista, koukkaamista ja muuta kiekollista metkua. Selostaja muistaa aina kuitenkin monessa välissä mainita, että kysymyksessä ei ole mikä tahansa kiekko-ottelu, vaan nimenomaan alan miesten ja naisten tulinen kamppailu.
- Ja sitten tuli ruotsalaisspurgu.
- Amerikkalaiset painostivat päädyssä, mutta suomalaisspurgu pelasti tilanteen.
- Kanadalaisspurgu vastustajan päätyyn ja ...
- Maalin takana venäläiset pitävät kiekkoa, mutta sitten saksalaisspurgu antaa hetken hengähdystauon ja päästään vaihtoon.
Taidan soittaa huomenna kaupungin torivastaavalle, että jäädyttävät yhdessä palokunnan kanssa torille jääkiekkokentän. Pääsevät meidänkin omat spurgut lyömään toistensa asemesta kiekkoa ylämummoon.
- Ja sitten tuli ruotsalaisspurgu.
- Amerikkalaiset painostivat päädyssä, mutta suomalaisspurgu pelasti tilanteen.
- Kanadalaisspurgu vastustajan päätyyn ja ...
- Maalin takana venäläiset pitävät kiekkoa, mutta sitten saksalaisspurgu antaa hetken hengähdystauon ja päästään vaihtoon.
Taidan soittaa huomenna kaupungin torivastaavalle, että jäädyttävät yhdessä palokunnan kanssa torille jääkiekkokentän. Pääsevät meidänkin omat spurgut lyömään toistensa asemesta kiekkoa ylämummoon.
Olen sittenkin kesäruotsalainen
No jopas on olympialaiset. Aikaisin aamulla Ruotsi ja Suomi pelasivat jääkiekkoa, ja lopputuloksena oli Suomelle siedettävä tappio Ruotsista lähes merkityksettömässä ottelussa: 3-0. Ja kohta kirjoittivat ruotsalaiset iltapäivälehdet Suomen hävinneen tahallaan, jotta saisivat helpomman välierävastustajan. Minä olisin nyt hyvin mielelläni ruotsalainen ja sanoisin aivan samaa, mutta uskon edelleen satuihin ja huumeettomaan urheiluun.
Sanotaan, että ihminen oppiessaan ajamaan polkupyörällä varmistaa lopuksi elämää itselleen tuon taidon. Pyörällä ajamista ei voi unohtaa. Minusta näytti kuitenkin aamulla siltä, että kokonainen jääkiekkojoukkue oli parin yön aikana unohtanut, miten pelataan jääkiekkoa. Sekään ei liene mahdollista. Liekö enää osanneet pelaajat ajaa pyörälläkään. Hmmm. Olisinko siis norjalainen vai ruotsalainen? Tarkemmin kun asiaa mietin, taidan olla kesäruotsalainen. Silloin ei ainakaan hiihdetä eikä luistella kummassakaan maassa.
Sanotaan, että ihminen oppiessaan ajamaan polkupyörällä varmistaa lopuksi elämää itselleen tuon taidon. Pyörällä ajamista ei voi unohtaa. Minusta näytti kuitenkin aamulla siltä, että kokonainen jääkiekkojoukkue oli parin yön aikana unohtanut, miten pelataan jääkiekkoa. Sekään ei liene mahdollista. Liekö enää osanneet pelaajat ajaa pyörälläkään. Hmmm. Olisinko siis norjalainen vai ruotsalainen? Tarkemmin kun asiaa mietin, taidan olla kesäruotsalainen. Silloin ei ainakaan hiihdetä eikä luistella kummassakaan maassa.
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Jos olisin norjalainen
Luottamukseni huippu-urheilun puhtauteen on yhtä suuri kuin Kanarian saarten pakistanilaisiin elektroniikkakauppiaisiin. Ja yhtä paljon uskon siihen kuin satuihin yleensä. On niissä monesti onnellinen loppu, mutta itse tarinaa sopii epäillä.
Jos olisin norjalainen, sanoisin suomalaisten talviurheilijoiden tankkauksen lievästi epäonnistuneen Vancouverin kisoihin. Sanoisin, että urheilijat joko nauttivat omat lääkkeensä liian aikaisin eikä kuntohuippu siten osunut kohdalleen tai liian myöhään eli paras kunto tulee esiin vasta keväämmällä. Mutta jos olisin oikea norjalainen, sanoisin ajoituksen myöhästyneen muutamalla päivällä, juuri muutaman olympiaviikon ajan.
Suomalaiset hiihtäjät ovat pärjänneet erikoisen huonosti meneillään olevissa olympialaisissa. Entäs jos onkin käynyt niin, että käryn mahdollisuus on vielä liian suuri, jos sijoitukset olisivat ihan mitaleilla asti ja jouduttaisiin tosi testiin. Osaavathan joukkueen lääkärit potilaansa tai siis tässä tapauksessa urheilijansa tutkia ja testata perin pohjin. Eilen miesten hiihtokilpailun keskeytti kolme suomalaista ilman kovin selvää ja oikeaa syytä. Sanottiin vain, että jotakin kummallista limanirtoamista oli. Ainahan urheilijat räkivät ja sylkevät. Oliko oikea keskeyttämisen syy jokin muu. Jos olisin norjalainen, niin vahvasti väittäisin.
Mutta koska olen suomalainen, myönnän ostaneeni pakistanilaiselta kauppiaalta puhelimen aivan aitona Panasoanicina. Ja paidan aidolla Abihas -tekstillä. Ehhhehh. Ruaahhahhahhhah.
Jos olisin norjalainen, sanoisin suomalaisten talviurheilijoiden tankkauksen lievästi epäonnistuneen Vancouverin kisoihin. Sanoisin, että urheilijat joko nauttivat omat lääkkeensä liian aikaisin eikä kuntohuippu siten osunut kohdalleen tai liian myöhään eli paras kunto tulee esiin vasta keväämmällä. Mutta jos olisin oikea norjalainen, sanoisin ajoituksen myöhästyneen muutamalla päivällä, juuri muutaman olympiaviikon ajan.
Suomalaiset hiihtäjät ovat pärjänneet erikoisen huonosti meneillään olevissa olympialaisissa. Entäs jos onkin käynyt niin, että käryn mahdollisuus on vielä liian suuri, jos sijoitukset olisivat ihan mitaleilla asti ja jouduttaisiin tosi testiin. Osaavathan joukkueen lääkärit potilaansa tai siis tässä tapauksessa urheilijansa tutkia ja testata perin pohjin. Eilen miesten hiihtokilpailun keskeytti kolme suomalaista ilman kovin selvää ja oikeaa syytä. Sanottiin vain, että jotakin kummallista limanirtoamista oli. Ainahan urheilijat räkivät ja sylkevät. Oliko oikea keskeyttämisen syy jokin muu. Jos olisin norjalainen, niin vahvasti väittäisin.
Mutta koska olen suomalainen, myönnän ostaneeni pakistanilaiselta kauppiaalta puhelimen aivan aitona Panasoanicina. Ja paidan aidolla Abihas -tekstillä. Ehhhehh. Ruaahhahhahhhah.
torstai 18. helmikuuta 2010
Jos rakastaisit minua...
Maailman turhin ajatus lienee: "Jos rakastaisit minua,..." Jos rakastaisin sinua, ei olisi jos. Jos rakastaisit minua,... Tuota ajatusta ei voi jatkaa, koska sitä ei ole olemassa, ei ole olemassa rakkauden ehtoa.
Jos kalan nostaa vedestä, se alkaa haukkoa henkeä. Se ei osaa hengittää ilmaa, koska sillä ei ole keuhkoja. Jos kalan nostaa vedestä ja sanoo sille, että sen pitäisi alkaa hengittää pysyäkseen elossa, on aivan sama asia kuin sanoisi jollekin ihmiselle. "Jos rakastaisit minua, niin..."
Jos kalan tahtoo hengittävän, pitää sen vaan antaa olla vedessä. Rakkaus on yksinkertainen asia - loppujen lopuksi: onkimista ilman koukkua, pyytämistä ilman verkkoa, kalastamista ilman katiskaa.
Jos kalan nostaa vedestä, se alkaa haukkoa henkeä. Se ei osaa hengittää ilmaa, koska sillä ei ole keuhkoja. Jos kalan nostaa vedestä ja sanoo sille, että sen pitäisi alkaa hengittää pysyäkseen elossa, on aivan sama asia kuin sanoisi jollekin ihmiselle. "Jos rakastaisit minua, niin..."
Jos kalan tahtoo hengittävän, pitää sen vaan antaa olla vedessä. Rakkaus on yksinkertainen asia - loppujen lopuksi: onkimista ilman koukkua, pyytämistä ilman verkkoa, kalastamista ilman katiskaa.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Millä sitä onnea oikein mitataan?
Maailmassa on montakin paikkaa, jossa säilytetään virallisia mittoja. Metrin mitasta huolehditaan Pariisissa mittojen ja painojen museossa. Tuossa museossa lienevät myös lukuisten naisten ja miksei miestenkin mitat, ja siellä voi käydä aika ajoin tarkistamassa nurkkasilmällä niota menneitten päivien oikeita, virallisia ja kyselyihin ja lomakkeisiin merkittäviä mittoja ja painoja.
Metrin mitta taitaa muistini mukaan olla yksi kolmassadasmiljoonasosa valonnopeudesta tyhjiössä, jos se nyt siellä haluaisi johonkin mennä. Vähän tarkemmin sanottuna se on siis aivan tasan metri.
Onhan noita mittoja ja niiden säilytyspaikkoja ja määritelmiä. Mutta milläs sitä onnea sitten oikein mitataan? Voi sitä mitata itse asiassa ihan millä haluaa. Jollekin onni on viisimetrinen vene, toiselle se on 49 kiloa. Tupakkimiehelle onni on kutakuinkin viisi euroa, jos on muutaman tunnin odotellut tupakatta kotona. Nälkäinen tulee onnelliseksi kolmen euron hampurilaisella ja junaan ehtinyt on onnensa kukkuloilla, kun juna on kolme minuuttia myöhässä ja sattuu vielä kihisemään asemalaiturilla, vaikka sen jo pitäisi olla matkalla kohti Hämeenlinnaa. Jäihin pudonnut tulee onnelliseksi 42 numeron saappaista, kun olisi vajonnut liian isoilla, ehkäpä 49 numeron Kontioilla järven pohjaan. Ja aika monet ovat onnellisia vain yhdestä, joka tulee iltapäivällä väsyneenä kotiin ja on iloinen valmiista ruuasta ja kahvin tuoksusta.
Joku sanoo, ettei onnea mitata rahalla. Mistä hän voi semmoisen niin varmaksi mennä sanomaan? Onnelle kelpaavat kaikki maailman mittarit, niin rahat kuin tavarat, metrit ja kilot, eurot ja dollarit, niin laajentuneet sydämet kuin keuhkotkin, katkenneet kädet ja jalat, pitkät matkat ja etäisyydet. Onni on varsin elastinen ja paljoon sopeutuva. Se mahtuu joka paikkaan, vaikka on suuri kaikkialle. Ja se täyttää maailman, vaikka on aivan liian pieni yksin taivaan alle.
Metrin mitta taitaa muistini mukaan olla yksi kolmassadasmiljoonasosa valonnopeudesta tyhjiössä, jos se nyt siellä haluaisi johonkin mennä. Vähän tarkemmin sanottuna se on siis aivan tasan metri.
Onhan noita mittoja ja niiden säilytyspaikkoja ja määritelmiä. Mutta milläs sitä onnea sitten oikein mitataan? Voi sitä mitata itse asiassa ihan millä haluaa. Jollekin onni on viisimetrinen vene, toiselle se on 49 kiloa. Tupakkimiehelle onni on kutakuinkin viisi euroa, jos on muutaman tunnin odotellut tupakatta kotona. Nälkäinen tulee onnelliseksi kolmen euron hampurilaisella ja junaan ehtinyt on onnensa kukkuloilla, kun juna on kolme minuuttia myöhässä ja sattuu vielä kihisemään asemalaiturilla, vaikka sen jo pitäisi olla matkalla kohti Hämeenlinnaa. Jäihin pudonnut tulee onnelliseksi 42 numeron saappaista, kun olisi vajonnut liian isoilla, ehkäpä 49 numeron Kontioilla järven pohjaan. Ja aika monet ovat onnellisia vain yhdestä, joka tulee iltapäivällä väsyneenä kotiin ja on iloinen valmiista ruuasta ja kahvin tuoksusta.
Joku sanoo, ettei onnea mitata rahalla. Mistä hän voi semmoisen niin varmaksi mennä sanomaan? Onnelle kelpaavat kaikki maailman mittarit, niin rahat kuin tavarat, metrit ja kilot, eurot ja dollarit, niin laajentuneet sydämet kuin keuhkotkin, katkenneet kädet ja jalat, pitkät matkat ja etäisyydet. Onni on varsin elastinen ja paljoon sopeutuva. Se mahtuu joka paikkaan, vaikka on suuri kaikkialle. Ja se täyttää maailman, vaikka on aivan liian pieni yksin taivaan alle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)