Monesti mietin tekemisiäni, miksi toistan usein saman asian aina samalla lailla. Kun kaadan aamupuuron mikroastiasta, luultavasti joka ikinen aamu lusikka loksuttaa astian reunaan melko lailla samoin sävelin. Kun kampaan hiuksia, kamman liikkeet ovat täsmällisesti samat kuin ovat olleet vuosikymmeniä. Tai kun seison suihkussa, käsi kulkee samoja reittejä kerrasta toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen. Nuo ovat pinttymiä, joita on hankala karsia pois.
Kun ajelen jouluaattoiltana hautausmaalle sytyttämään kynttilän tai kun valmistan pääsiäiseksi pashan, kutsun sitä perinteeksi. Noissa perinteissä yhdistyvät myös nuo edellä mainitut pinttymät. Tutut rituaalit, tutut ainekset, tuttu matka, tutut ajatukset. Turvallista.
Olin kuvaamataidon opettajana pari vuotta, ja opettajainhuoneessa opin istumaan aina tarkasti samalla paikalla. Kun menin ensimmäisen kerran tuohon huoneeseen, en sen kummemmin ajatellut valita paikkaa sieltä tai täältä, vaan istuin mihin istuin. Pian huomasin aikuisen naisen seisovan vieressäni mitään puhumattomana ja katsovan minua kirpein kipunoin. Olin mennyt hänen ikiaikaiselle paikalleen, johon olivat hioutuneet hänen muhkeat muotonsa ja johon oli varmasti tarttunut myös hänen sielunsa. Ilman tuota paikkaa häntä ei siinä huoneessa edes ollut. Eikä minua enää koskaan tuolla paikalla. Opin nopeasti tavan ja perinteen ja ehkä pinttymänkin.
Vatikaanissa valitaan paavia. Punavaatteiset vanhat herrat kulkevat kuin verihaamut pitkin Pietarin kirkon holvikäytäviä ja Sikstuksen kappelin kivilattioita ja välillä kokoontuvat Michelangelon freskojen alle miettimään, kenestä paras paavi tulisi, jos oikein yhtä mieltä oltaisiin. Äänestetään ja äänestyksen tulos ilmoitetaan kansalle. Eipä toki mennäkään parvekkeelle kuuluttamaan tulosta tai soiteta uutisankkureille puhelimella, vaan sytytetään peltiuuniin tuli ja savun värillä kerrotaan koko odottavalle maailmalle, miten kävi. Jos ei löytynyt yhteistä mieltä, on savu mustaa kuin murhemieli. Vaan kun viimein päästään sovintoon yhteisestä paavista, laitetaankin uuniin semmoiset syttövärkit, että savu on puhtaan valkoista kuin pulmunen tai blanko kyyhkynen. Ei siis merkitse, onko vuosi 500, 1000 tai 2000 tai 2013. Perinteestä, traditiosta pidetään kiinni hyvin tarkasti ja varsin mustavalkoisesti. Vain naiset polttavat tuohuksia, joista nousee punaista savua. Mutta heilläpä ei olekaan mitään sanomista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti