Ahdistuksen ja hädän hetkenä ihminen liittää kätensä rukoukseen ja pyytää jumalaltaan apua ja lohdutusta. Hiljaisen hetken herkkä keskittyminen tuo helpotusta ja ihmisen mieli kirkastuu ja ajatukset selkiytyvät. Huoli lakkaa olemasta valtias ja toivo saa sijaa. Rukous toimii, vörkkii, funkeeraa. Ihmisen sisäinen jumala ottaa ohjat käsiin ja rukous on kuultu. Jumala on olemassa.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumala siis loi jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen. Tuo ei ole metaforaa, vaan totisinta totta. Jokaisen ihmisen oma jumala asuu siinä vartalossa, jonka me elämässä olemme saaneet. Jokaisen ihmisen oma jumala asuu siinä ajatuksessa, joka meillä omassa mielessämme liikkuu. Omaksi kuvakseen Jumala ihmisen loi.
Jumalaltaan ihminen voi pyytää aina apua, ja apu on lähempänä kuin voi uskoakaan. Se on siinä. Rukouksen voima on yhtä suuri kuin ihmisen usko ja pyrkimys. Vain onnea ei voi jumalaltaan pyytää, sillä onneen ei kovakaan halu tai toive tai usko pysty. Onni on sattuman kauppaa, sadepisaroita epämääräisessä järjestyksessä lankeamassa satunnaisesti maahan sen kuivuutta ja märkyyttä mittaamatta. Onni on sattumaa eikä ollenkaan jumalan juttu. Se ei rukoilemalla muuksi muutu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti