Voi äitiä, voi isää

Ruotsissa ollaan aina vähän edellä. Siellä oli paljon ennen Suomea sähköistetty rautatie, siellä oli voi halvempaa, siellä oli palkat parempia ja autot uudempia. Heja Sverige. Täältä tullaan – ja sinne mennään.

Uutisten mukaan Ruotsi on taas polkemassa Suomen edelle. Siellä väkivaltarikolliset ovat nyt jo paljon nuorempia kuin Suomessa. Tappajiksi värvätään jopa kahdeksanvuotiaita lapsia, ja kuusitoistavuotias on jo liian vanha rikolliseksi. Sen ikäinen joutuu näet itse vastuuseen ja ehkä jopa vankilaan vastaamaan tekosistaan.

Mutta on meillä toivoa saada Ruotsi kiinni tässäkin asiassa. Suurimmissa kaupungeissa pienimmistä puhumattakaan on jo joukoittain huolehtimattomia lapsia ja nuorukaisia, joiden perään ei kukaan katso. Ja jos katsookin, katsoo juuri sopivasti ohi tai siis perään, jälkeen. Etukäteen tuntuu olevan suotta murehtia lasten ja nuorten tekemisiä. Pojat ovat poikia ja tytötkin tyttöjä ja nuoruus on vallatonta aikaa.

Tekisi niin mieli huutaa vanhempien vastuuta, mutta se ei kuulemma ole oikein. Ei saa syyllistää vanhempia, jos lapsista tulee rikollisia. Katsotaan mieluummin sinne kouluun, joka jättää kasvattamatta. Ja kun lapsi rötöstelee ja tälle yritetään keksiä sanktiota tekemisistään, syyllistetään syyttäjä. Se on helppo ja nopea tie. Siinä se syy on kuitenkin.

Mitä se lasten ja nuorten rikollisuus sitten on, jota meidän pitäisi pelätä? Onko se ryöstämistä ja varastamista? Onko se liikenteen hämmentämistä? Onko se kiusaamista ja panettelua? Onko se yöllistä häiritsemistä kovaäänisillä mopoilla? Onko se tappamista ja murhaamista? Onko se lyömistä? No on se! Kaikista noista asioista voi saada rangaistuksen ja silloin se on rikollista ja rikollisuutta.

Avaan television ja katson uutisia. Puhutaan nuorisorikollisuudesta marginaali-ilmiönä. Kuulen, miten ruotsalaisissa kaupungeissa jo alle kymmenvuotiaat pukeutuvat luotiliiveihin, kun on kuulemma helpompi kuolla päähän osuneeseen laukaukseen kuin vartalohaavoihin. Lapsi puhuu, mutta kuka kuuntelee. Poliitikko ei kuuntele, vaan puhuu itse. Hän lupaa muutosta, mutta ei kuitenkaan viitsi jalkautua kuulemaan luotiliivilapsia. Häntä pelottaa lasten väkivaltaisuus ja arvaamattomuus.

Äitiä ei saa syyllistää. Isää ei saa syyllistää. Kotia ei saa syyllistää. Kavereita ei saa syyllistää. Poliisia ei ehkä saa syyllistää tai sitten ehkä saa syyllistää, jos hän kantaa väkisin nuoren rikollisen autoon ja putkaan. Koulua saa syyllistää, kun se ei kasvata.  Ja yhteiskunta on suurin syyllinen, kun se vaatii olemaan kiltisti, vaikkei huvita olla kiltisti.

Otetaanko Ruotsi kiinni nyt vai kohta?  Mennäänkö kaikki yhdessä luotiliivikauppaan, ettei tarvitse kitua vartalohaavoissa? Vai uskalletaanko vähitellen alkaa syyllistää meitä kaikkia, että asiat ovat menossa päin helvettiä? Uskalletaan ottaa syy vaikka omille niskoille ja uskalletaan kantaa huolta omista lapsista. Uskalletaan tunnustaa ja uskalletaan ojentaa, jos oma lapsi typerehtii.  Vartalohaavasta voi vielä selvitä, mutta reikä päässä on kuolemaksi.

 

Hannu Hartikainen, visiitti, Kalajokilaakso 23.8.2024