Vanhassa televisiosketsissä käydään käräjiä ja tuomari kopsauttaa nuijalla pöytään ja huutaa: ”Tuokaa syyllinen sissään!” Katsoja oivaltaa heti, että syytetty on jo ennalta todettu syylliseksi eikä asialle voi enää tehdä mitään.
Syyllisyyttä on kahta lajia. On syyllisyyttä, joka
lautamiesten, todistajien ja tuomarin yhteisellä päätöksellä todetaan ja on
syyllisyyttä, jonka me itse kukin omassa mielessämme jonkun päälle
asetamme. Kolmannenkin syyllisyyden
lajin voisi vielä ilmaista ja se on jokaisen omatunnon asia.
Kun ihminen tuomitaan minkä tahansa asian takia syylliseksi,
hänelle määrätään rangaistus. Ja kun tuo rangaistus on kärsitty, syyllisyys
lakkaa ja menneisyys on puhdistettu. Niinhän sen pitäisi olla. Mutta jokaisesta
tuomiosta ja rangaistuksesta jää merkintä rikosrekisteriin. Se on kuin
ampumahaava, joka parantuessaankin jättää ikuisen merkinnän ihmiseen, arven,
joka ei koskaan häviä. Arpi muistuttaa hetken, tapahtuman, rikoksen,
rangaistuksen eikä se koskaan anna ihmiselle anteeksi menneisyyttä. Se ei anna
anteeksi silloinkaan, kun oikeus on siitä rangaistuksen määrännyt ja rangaistus
on kärsitty.
Nivalassa järjestettiin herättäjäjuhlat kesällä 2019.
Juhlien teemana oli Armossa avarassa. Muistelen Jeesuksenkin joskus jotakin
puhuneen armosta ja jollakin tavalla olen aina kuvitellut tuon hyvään pyrkivän
ja hyvää tekevän Jeesuksen halunneen ihmisille pelkkää hyvää. ”Minkä toivoisit
ihmisten tekevän sinulle, tee se hänelle.” Noin muistelen hänen ajatelleen.
Tuossa ajatuksessa on suuri armo ja anteeksiantamus. Ja kun seuraväki
kiinnittää juhlakenttänsä ylle plakaatin, jossa lukee Armossa avarassa, se
tarkoittaa suurta ja avaraa, anteeksi antavaa sydäntä.
Tangokuningas Jari Sillanpää tuomittiin vuosia sitten
rattijuopumuksesta, huumausainerikoksista ja liikennerikkomuksista. Tuomiot olivat sakkotuomioita.
Sukupuolisiveellisyyttäkin hän tuomioistuimen mukaan loukkasi. Ja samalla hän
loukkasi ihmisten tuntoja jopa niin paljon, että armolle ei jäänyt enää tilaa.
Ei ollut avaraa armoa, vaan oli hyvin ahdasta tuomiota kaikista niistä teoista,
joilla hän vahingoitti lähinnä itseään ja päältä katsovien ihmisten
moraalikäsityksiä.
Jos ihminen ei kadu omaa menneisyyttään, hänen
mahdollisuutensa selviytyä moraalimyllyssä ovat hyvin pienet. Siltsu ei sanonut
katuvansa. Ja kun ei sanonut, hän kuuli kirkon ovien kumeat kumahdukset, kun ne
vedettiin hänen edessään kiinni. Hänellä ei ollut enää asiaa kirkkoihin
laulamaan. Avara armo oli haihtunut, anteeksianto unohtunut ja maallisten
tuomioistuinten määräämät, kärsityt rangaistukset jatkuivat elinkautisiksi.
Arpisen sotilaan uusi elämä voi alkaa, kun haavat on
hoidettu. Arvet muistuttavat taisteluista, mutta tulevaisuuden ovet ovat
kuitenkin avoinna ja avara armo antaa voimaa nousta ja kulkea kohti unelmia.
Kun ihminen haavoittuu oman elämänsä taisteluissa, vain armo auttaa eikä sen
tarvitse olla edes kovin avara.
Lähikolumni Nivala-lehti 1.7.2024
Hannu Hartikainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti