Talvi on...

Kun puut alkavat vaihtaa väriään vihreästä kirjavaksi ja maa kiiltelee kylmänviileistä kastepisaroista, tulevat ensimmäiset vanteet pään ympärille puristamaan ja kiristyvät äärimmilleen sinä aamuna, kun harmaa jäähile peittää auton ikkunat ja pakkanen muuraa ovet kiinni. Vaikeudet luonnon kanssa alkavat tuosta nollarajan alituksesta ja jatkuvat kevääseen asti. Talitiaisen helkytys antaa taas luvan hengittää ja kuovin kuulas koilotus irrottaa vanteen pään ympäriltä ja aivot saavat taas kevään mahlaa kuiville kuorikerroksille.

Katsoin ulos. Nurmen pinnalla oli harmautta ja auton ikkunat olivat kauttaaltaan jäätyneen kasteen peitossa. Kytkin kaukosäätimellä webaston eli auton lämmittimen päälle. Kytkin toimi heikosti ja siitä ymmärsin pariston olevan lopussa. Laite käynnistyi kuitenkin usean yrityksen jälkeen. Puolen tunnin kuluttua olin valmis kokemaan ensimmäisen syksyaamun pikkupakkasessa.

Starttasin. Valot vain himmenivät ja starttimoottori ratisi. En hermostunut. Tiesin, että olin taas toiminut väärin ja kuluttanut akun loppuun lukemattomilla auton sisätilaan asentamillani apuvälineillä, navigaattorilla ja tuulilasikameralla. En ollut muistanut irrottaa pistoketta - taaskaan. Ja apulämmitin söi lopun virran yöstä nälkäiseen vatsaansa. Hain sisältä apukäynnistimen, joka oli ollut jo monta päivää latausasemassa pistoke seinässä. Mutta virtaa ei ollut siinäkään tarpeeksi käynnistämään dieselmoottoria. En hermostunut. Minullahan on kaveri saman tien varressa ja saan varmasti häneltä kyydin töihin. Soitin. Hänellä oli puhelu kesken. Hän soitti takaisin ja kertoi olevansa matkalla päinvastaiseen suuntaan. En hermostunut.

Omistan kaksi polkupyörää. Niinpä päätin käyttää pienen vastoinkäymisen edukseni ja kytkin ihka uuden Polarin sykemittarin pyöräilymoodiin, laitoin kypärän päähäni ja hansikkaat käteen. Pyörällä ajaisin mukavasti muutaman kilometrin työmatkan ja saisin samalla virkeyttä ja elinvoimaa. Pyörän kumit olivat melkein tyhjät. En hermostunut. Minulla on myös kompressori ja siinä pyörän renkaiden täyttölaite. Letkut tietenkin olivat hyvin jäykät ja yhteistyöhön taipumattomat, mutta sain renkaisiin riittävästi ilmaa. Hyppäsin pyörän satulaan, joka oli jäätynyt ja suli nopeasti ja kasteli takamuksen. Ajoin kotitien risteykseen ja painoin jarrua. Vaijerit olivat jäätyneet eikä pyörän kulku hidastunut. Painoin jarrukahvaa voimakkaammin ja jarrut lukittuivat sekä edestä että takaa. En hermostunut.

Nitkuttelin vaijereita ja sain jarrut pois päältä ja matka voi jatkua. Vaihde oli melko pieni ja aioin vaihtaa suuremmalle. Vaihteet olivat jäässä eivätkä vivut liikkuneet. En hermostunut. Pysähdyin ja liikuttelin vaijereita ja jatkoin matkaa. Tai en jatkanut, kun jarrut olivat taas lukittuneet.

Matka jatkui jarruttomalla ja vaihteettomalla vaihdepyörällä kutakuinkin ripeästi, mutta korvat alkoivat jäätyä. Ilma on aina kylmä Kuoppa-aavalla, sen tietävät kaikki tuolla aavalla syys- tai talviaikaan ajelleet. En hermostunut. Olisihan aikuisen ihmisen pitänyt ymmärtää, ettei muovinen pyöräilykypärä lämmitä edes kierroksilla käyviä aivoja.

Minulla on tapana oikaista pyörämatkalla terveyskeskuksen pihan poikki ja niin tein myös tänä aamuna. Mukava koivukuja varjostaa ja antaa suojaisan tunnelman. Terveyskeskuksen piha oli kuitenkin revitty kokonaan auki ja oikopolkuni edessä oli vankka puomitus. Jarrutin voimakkaasti ja yritin kääntyä takaisin. Jarrut menivät taas jumiin, kylmä kun oli. En hermostunut.

Vajaan tunnin kuluttua olin työpaikallani virkeänä ja reippaana. Pyörän vein sisätiloihin sulamaan ja odottamaan kevättä. Katsoin Polarin sykemittarin tapahtumia ja laite kehui minua. Olin ollut reipas ja pyörämatkani oli ollut kohtalainen. Vähän hermostuin. Omasta mielestäni pyörämatkani oli varsin erinomainen ja kaikenlaisia tunteita täynnä. Tervetuloa, kylmä syys ja pimeä pakkastalvi. Haista paska.