Elo oli korjattu ja vilja puitu. Tallin hämärissä tuli keikkui kattilan alla ja hitaasti tipotellen valui pontikka astiaan. Vilja oli kasvanut runsaaksi sadoksi niin eläimille kuin ihmistenkin syödä ja leiväksi leipoa. Mutta piti viljasta saada myös ruumiin riemua ja illan istumisen iloa. Pieni osa taivaan lahjasta käytettiin hiivan kanssa kiljuksi, joka sitten miehissä istuttiin, tarinoilla höystettiin ja keitettiin pontikaksi.
Satoi ja syksyisen tuulen kanssa vesi vihmoi väkevästi ikkunoihin ja pärekattoon, lätisi lätäköissä ja muutti pihan rapakkoiseksi ja liukkaaksi. Mutta sisällä talossa oli lämmintä ja ratkiriemukasta. Valmistauduttiin ankaraan talveen ja heitettiin kesän raskas työ hetkeksi mielestä ja juotiin ja laulettiin. Naapuruston miehet olivat kokoontuneet talon ison pöydän ääreen juttuja kertomaan ja laulamaan. Eikä yhtäkään sellaista tarinaa kerrottu, jota ei ankarasti väritetty ja maustettu muualta kuulluilla kertomuksilla. Sanottiin Mattilan Martin valehtevan Kanatasta, Saarisen Veikon Saksasta ja talon isännän, Heikin valehtevan "ihan vaan kotoosia".
Veisattiin siionin virsiä. Miesten mielestä virsien sanat tulivat niin kohti, että kyynel vieri silmästä ja lankesi poskea pitkin pontikkalasiin, karhealle parransängelle tai hikisen paidan kaulukselle. Jo ennen puolta yötä joku lankesi räsymatolle uutta päivää odottamaan, ja yötä myöten virsien moniäänisyys väheni ja muuttui lopulta yksiääniseksi hörinäksi. Viimeisenä veisaajana oli enää talon isäntä valveilla. Nukkumaan jouti hänkin, mutta ensin oli käytävä aitan nurkalla vettä heittämässä.
Syysyö oli märkä ja pimeä ja pihapolut kaltevia ja viettäviä. Kohti tulleet siionin virren sanat olivat herkistäneet Heikin mielen ja itkuiset silmät hämärsivät sysimustan yön vieläkin mustemmaksi. Säkkipimeässä suunnan hakeminen oli vaikeaa ja oven kahva tarttui käteen aivan muualta kuin tarkoitus oli.
Aamu yritti sarastaa, ja kaukana itäisellä taivaalla näkyi himmeän punainen kajo. Aurinko oli vielä piilossa eikä nousisi ennen aikojaan, se oli varma ja luonnon laki. Talon renki oli jaksanut herätä ajallaan vain siksi, ettei ollut isäntien kanssa ollut kesämuistoja kertomassa ja huolia pontikalla alas huuhtomassa saati siionin virsiä veisaamassa. Mies astui navettaan, jossa oli kahdeksan lehmää, kymmenen nuorta sikaa, komea karju ja ehta emakko, hevonen tallin puolella - ja Heikki emakon kainalossa.
Renki potkaisi isännän saapasjalkaa.
- Herääpäs, isäntä emännän viereen.
Heikki aukaisi toista silmäänsä, tönäisiä kyynärpäällään emakkoa ja kysyi, paljonko kello oli.
- Röh.
Isäntä tönäisi sikaa toisen kerran kyynärpäällään vähän rivakammin ja kysyi kelloa.
- Viiii, vinkaisi sika.
Isäntä haukotteli ja ojenteli käsiään, kääntyili pahnoilla ja tuumasi.
- Vastako se on viis. Minä että se on jo kuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti