Ovikello soi. Ovella seisoi kaksi pientä poikaa, kymmenvuotiaita kutakuinkin. Polkupyörät olivat kumollaan pihamaalla ja toisen pyörän takarengas pyöri vielä. Kysyin, millä asialla pojat liikkuivat.
- Oisko mittään töitä?
Kysyin, millaista työtä pojat olivat vailla.
- Ihan mitä vain.
Kun joku kysyy työtä, on melkoisen selvää, että halutaan myös palkkaa tehdystä työstä. Olin utelias tietämään, mitä ihan mistä vain työstä pitäisi maksaa.
- Ihan mitä vain, vastasi toinen poika sen enempää asiaa pohtimatta.
Kummallakaan pojalla ei ollut kansiota saati laukkua tai keräyslistaa niin kuin usein koululaisilla on, kun rahaa keräävät. Tiedustelin, mihin kenties hyväänkin tarkoitukseen pojat rahaa tarvitsivat niin kipeästi, että olivat töiden perään lähteneet.
- Ostetaan kesällä sukellusvehkeitä.
Virkistyin tuosta vastauksesta, vaikka olin juuri noussut iltapäivän väsymyksestä sohvalta. Ovella oli kylmä, sillä ilma oli keväisen kolea ja kostea. Mietin, olisiko minulla tarjota minkäänlaista työtä sukellusharrastusta aloitteleville pojille. Juuri sillä hetkellä en keksinyt mitään, vaan kehotin poikia tulemaan takaisin, kun ilma vähän lämpenisi ja piha kuivuisi. Lupasin keksiä pojille askaretta.
Reilun viikon kuluttua ovikello soi jälleen ja aurinkoisella kuistilla seisoivat taas nuo samat pojat. He pitivät sanansa ja tulivat heti, kun aurinko paistoi. Ja minulla oli takapihalla liiterissä kasaamattomia hellapuita juuri heitä varten. Opastin pojat työmaalle ja kerroin, mitä heidän tulisi tehdä. Kehotin myös olemaan varovainen, ettei meille kenellekään tulisi ongelmia omaehtoisesta rahanansainnasta.
- Heleppo homma, sanoivat pojat ja alkoivat kasata puita liiterin seinustalle.
Reilun puolen tunnin kulutta ovikello soi taas ja pojat seisoivat posket punaisina ja kertoivat, että työ oli tehty.
- Kasattiin vielä lattialla olleet lauvanpätkätkin sammaan kassaan.
Lähdettiin yhdessä tarkistamaan työn tulos ja laatu. Kaikki pilkotus puut pihalta oli järjestetty moitteettomaan kasaan liiterin seinustalle ja lattialla lojuneet laudanpätkät olivat siististi toisella seinustalla aivan kuin pojat kertoivatkin. Pihalla olleet pilkkomattomat puut oli järjestetty säntilliseen kasaan ja kottikärry nostettu nätisti puuta vasten. Kysyin pojilta, mitä heidän vanhempansa tuumivat, kun he olivat kertoneet lähtevänsä työnhakuun.
- Siitä vaan.
Sovimme palkkion työstä ja kysyin, oliko se heidän mielestään sopiva.
- On se.
Pojat saivat vielä ahkeran miehen lisäksi mehupurkit maistiaisiksi ja pääsiäiseltä jääneet suklaamunat mukaan. Polkupyörän keulat pystyssä pojat poistuivat pihalta sukellusvehjerahasto mukavasti karttuneena.
Viime viikolla meille tuli metsuri pihaan ja kaatoi melkoisen läjän koivupuita. Tarkkavainuiset pikkupojat näkivät ohiajaessaan taas uuden mahdollisuuden ansaita lisäeuroja kesän harrastuskassaan ja pyöräilivät heti pihalle töitä kysymään. Kohta on taas pilkkeitä kasattavaksi. Niin sovittiin.
Jälkikirjoitus.
Toivon totisesti, ettei pojille ja minulle tule mitään vaikeuksia viranomaisten kanssa tuosta erikoisen oma-aloitteisesta harrastuksen rahoituksesta. Summat ovat pieniä, mutta varsinkin pojille merkittäviä. Noiden poikien kaltaisissa pikkuveijareissa on tämän maan suuri tulevaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti