Palkattiin kauan sitten pienen pieneen seurakuntaan uusi haudankaivaja, kätevä ja aikaansaapa mies, riski käsistään, mutta puoliksi väkevä hatun alta. Vaan niinhän aina sanotaan, ettei kukaan ole seppä syntyissään saati haudankaivaja ilman ensimmäistäkään kaivettua hautaa.
Vainajaa kannettiin kohti viimeistä leposijaa. Kuusi riskiä miestä horjahteli kalmiston kapealla käytävällä ja pastorille tuli outo aavistus, että kantajat olivat tuhdissa humalatilassa. Kun arkku viimein saatettiin haudan päätyyn hautaanlaskua odottamaan, selvisi kantajien karmea tila koko saattoväelle. Miehet istahtivat kuin yhdestä sopimuksesta arkun kannelle ja laittoivat tupakaksi. Vasta kun saattovirsi virisi hiljaisena hautausmaan poppelien alla, havahtuivat miehet seisomaan ja tupakat huulessa nostivat arkun yksissä tuumin ja alkoivat laskea hautaan. Vaan olipa uuden haudankaivajan ensimmäinen urakka jäänyt pään mitan lyhyeksi, mutta syvyyttä haudalla oli enemmän kuin liinoissa riitti mittaa. Ei auttanut kuin laskea kaksi miestä alas hautaa pidentämään. Vaan syvyys ei pidennyksestä muuksi muuttunut ja kumahtaen putosi vainaja arkkuineen liian syvän haudan pohjalle, kun liinojen mitta loppui.
Pastori viritteli virren viimeiselle säkeistölle ja mietti ankarasti, miten tuon haudankaivajan onnettoman erehdyksen sureville selittäisi. Oli käynyt niin, että haudankaivaja oli käyttänyt seurakunnan puisia hautamittoja väärinpäin. Mikä oli mitaksi tarkoitettu haudan pituudelle, olikin vaihtunut syvyyttä mittaavaan keppiin. Eikä syvyyden mitta riittänyt pituudeksi aikuisen vainajan arkulle. Saattoi mokomasta munauksesta seurakunta sapiskaa saada eikä papinkaan päätä pehmeällä lapasella siliteltäisi.
Kului monia monituisia päiviä, eikä hautaan saatellun omaisilta saati muulta saattoväeltä kuulunut seurakuntaan valitusta väärin kaivetusta haudasta. Mutta oli pastorilla varmuuden vuoksi vastavetona kantajien kauhea humala. Jos olisi haudan mitasta valitettu, olisi pastori muistuttanut kantomiesten kännistä. Vaan eipä tarvinnut kumpaakaan sapelia huotrasta vetäistä, kun vahingot unohdettiin puolin ja toisin. Se oli tasapeli ja molemminpuolinen hengen ja ruumiin kevyt kohmelo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti