Kuovi kaarsi peltoaukean yllä. "Kuuuui, kuuuui, kuuuui." Sotilaat kokosivat ja pakkasivat varusteitaan viereisen metsäsaarekkeen auringon lämmittämillä sammalmättäillä. Oli oltu jo viikko loppusodassa. Nuoret upseerioppilaat olivat väsyneitä pitkien päivien taisteluharjoituksista ja kipinävuoroista ja yöllisistä vartioretkistä leirin ympärillä.
Varusteet pakattiin polkupyörän päälle ja valmistauduttiin pitkään polkupyörämarssiin takaisin kasarmille. Matkaa oli kolmekymmentä kilometriä. Noustiin pyörän selkään ja raskas matka alkoi. Oli kulunut jo kolme viikkoa viimeisestä lomasta ja kotiin teki mieli. Kun matka olisi taitettu, perillä odottaisi littera lomalle, matkalippu junaan tai linja-autoon ja kokonainen viikonloppu tutuissa kotimaisemissa.
Noustiin jyrkkää mäkeä ylös ja voimat hupenivat raskaan pyörän polkemiseen. Mäen päällä tuli vastaan hevonen, jonka kärryssä höyrysi sontakuorma. Palavan lannan haju levisi imelänä pitkin tietä, ja mäkisille pelloille jo levitetyn sonnan tuoksu virisi pistävänä. Pyörän kettinki rahisi.
Kuului komento laskeutua pyöriltä. Pyörät kaadettiin tien sivuun ja nuorukaiset oikoivat väsyneitä vartaloitaan ja vetivät sieraimiinsä kevätkesän sonnantuoksuista ilmaa. Hevonen kuormineen ohitti miehet hyvin verkkaisesti astellen. Sillä ei ollut mitään kiirettä, sillä se tiesi levitysurakan jatkuvan vielä pitkälle kesään.
Istui tienvarressa pyöränsä vieressä nuori upseerioppilas, päiväkausia metsässä taistellut, väsyksiin asti valvonut nälkäisenä ja janoisena. Vesipullossa ei ollut enää monta pisaraa ja ruoka oli vielä kilometrien päässä. Hän haistoi leudon lempeän ilman tuoman sonnanhajun ja kyynel vierähti paksuna ja täytenä pölyiselle poskelle ja päiväkausien parransängelle. Mies muisti kotipellot, keväiset askareet ja äidin lämpöisen pullapitkon, kylmän maitolasin. Koti-ikävä kouraisi jämerällä talikolla syvältä sontakärryn pohjalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti